16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen suomalaisten johtotähtenä – pelaa sunnuntaina kärkisijoista

Qatar Mastersin kolmantena päivänä Korhonen löysi kirivaihteen koneestaan.

Dohassa pelattavan Euroopan kiertueen osakilpailun kolmas päivä osoittautui Mikko Korhoselle varsin suotuisaksi. Hän pääsi lähtemään aamun ryhmissä ennen kuin tuuli yltyi iltapäivän aikana. Korhonen käytti tilanteen hyväkseen ja takoi taululle tuloksen -4.

Suomalaisen kierros sujui ilman suurempia virheitä. Parien lisäksi hän nakutti neljä birdieä, jotka syntyivät 13 reiän aikana. Dohan kentän perusteella kovempaankin tulokseen olisi voinut olla mahdollisuuksia, sillä sen kolmea viimeistä reikää pidetään ”birdiereikinä”. Viimeinen reikä on par-5, jolla on nähty jopa eagleja kisaviikon aikana.

”Tänään oli hyvä rytmi lyödä kovassa tuulessa. Putit sain pitkälti hyvin
perille ja muutama birkkukin merkittiin. Lopussa oli paikkoja tehdä
lisääkin, mutta tällä kertaa ei mennyt”, Korhonen sanoi.

Korhonen nousi hyvillä otteillaan komeasti tuloslistalla. Kolmannen kierroksen jälkeen hän jakaa sijaa 17 tuloksella -6. Todella tasaisessa kilpailussa Korhonen pelaa viimeisellä kierroksella jopa voitosta, sillä matkaa kärkipaikkaan on vain neljä lyöntiä.

”Hyvä fiilis oli pelata. Toivottavasti tämä jatkuu huomenna. Välillä oli
hiekkaa ilmassa niin paljon, ettei nähnyt tiiboksista väylälle asti.”

Korhosen lisäksi kärkisijoista pelaa useampikin pelaaja. Tällä hetkellä neljän lyönnin sisään mahtuu 26 pelaajaa.

Korhosen paras sijoitus tällä kaudella on viikon takainen Oman Openin 31. sija, joten huomenna hänellä on erinomaiset mahdollisuudet parantaa roimasti kauden parasta sijoitustaan.

Kaikki kilpailuun osallistuneet suomalaiset ovat mukana viikonlopun kierroksilla. Lauantaina Tapio Pulkkanen teki nousua tuloslistalla pelaten kierroksensa kaksi alle parin (70). Hän jakaa sijaa 41.

Kim Koivun päivä oli tasaista menoa. Hän pelasi kierroksensa parissa kahden bogeyn ja kahden birdien saattelemana. Kalle Samoojalla (+2) oli tahmea päivä. Molemmat löytyvät kilpailun tulosluettelosta loppupäästä.

”Oli melkoisen tuskainen päivä hiekkamyrskyn keskellä. Putteri ei
oikein ollut lämpöisenä, mitä yleensä tällaisena päivänä kaipailee”, Samooja kommentoi.

Päivän mielenkiintoisimmista suorituksista vastasi Australian Jake McLeod. Hän iski kolmannella reiällä holarin ja viimeisteli kierroksensa näyttävällä 45-metrisellä nostolla bunkkerin takaa tehden eaglen. Aussipeluri nousi peräti 43 pykälää jakamaan kilpailun kolmospaikkaa.

Kisaa johtaa Oliwer Wilson tuloksella -10. Hänen perässään lyönnin takamatkalla on neljän pelaajan jahtaajaporukka.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje