26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen pysyttelee Wentworthissa tiukasti kärjen tuntumassa

Korhosella on mahdollisuutensa nousta finaalikierroksen kovalla esityksellä aina voittokamppailuun saakka.

Mikko Korhosen (-8) vahvat esitykset Wentworth Clubilla pelattavassa ET:n huipputurnauksessa jatkuivat lauantaina. Hän pelasi kisan kolmannella kierroksella toisen päivän tapaan tuloksen 70, ja on jaetulla seitsemännellä sijalla. Eroa kärkeen on viisi lyöntiä, kolmen joukkoon vain yksi.

Wentworthin kentän ensimmäiset reiät ovat tunnetusti hankalia, ja näillä on syntynyt yli puolet Korhosen viidestä tähän asti tekemistä bogeista. Hän oli päivän kierrostaan kolmen reiän jälkeen yksi yli, kunnes iski ensimmäisen kolmanneksen puitteissa vielä yhden eaglen ja birdien.

”Löin hyvän avauksen spoonilla (puu-kolme) ja rauta-nelosen lipulle. Siitä sitten noin kahdeksan metrin putti reikään”, Korhonen kertasi eagleaan.

Korhonen hinautui 11. reiän birdiellään yhä lähemmäs kärkeä, mutta sisääntulon puolivälissä tullut bogi jäi jatkossa ainoaksi parista poikenneeksi reikätulokseksi.

”Oli hyvä päivä taas. Oli yllättävän rento olo ja olin hyvällä hyökkäysasenteella liikkeellä. Tuulta oli tänään jonkin verran ja se teki kentästä vaikean.”

”Mukava kierros Jensenin kanssa (Lasse Jensen). Täällä on kyllä katsomossa todella paljon ihmisiä seuraamassa kisaa. Huomenna lähden nauttimaan!”

Kenttä istuu selvästi silmääni, ja nautin tästä ilmapiiristä.

Korhonen on Euroopan kiertueen Race to Dubai -listalla 76:ntena. Menestys Lontoon liepeillä Surreyssä pelattavassa kisassa paitsi tukevottaisi mukavasti hänen pankkitiliään, toisi tuntuvasti täydennystä rankingin pistepottiin.

Francesco Molinari pitää Wentworth Clubin kentästä, mikä ilmenee myös hänen tilastoistaan. Kuva: Getty Images

Helsinkiläisen kanssa samassa kahdeksan alle -tilanteessa ovat Lee Westwood, Kiradech Aphibarnrat, sekä kahden ensimmäisen päivän pelikaveri, Sebastien Gros.

Kauden ensimmäisen Rolex-sarjan kilpailun johtopaikkaa jakavat Francesco Molinari ja Rory McIlroy (-13). Eroa muun muassa Alex Norénin ja Ross Fisherin miehittämään nelikkoon on neljä lyöntiä.

Molinari on esiintynyt tällä vuosikymmenellä Wentworthissa.  Koossa on viisi top 10 -sijoitusta kuudesta edellisestä kilpailusta, mutta voitto vielä puuttuu.

”Yksinkertaisesti rakastan pelaamista täällä. Kenttä istuu selvästi silmääni, ja nautin tästä ilmapiiristä. Kenttähän on haastava, mutta hyvällä lyömisellä on mahdollisuus tehdä birdiejä siellä ja täällä”, hän sanoi.

”Olisihan se uskomatona voittaa Rolex-sarjan kilpailu tällaisessa perinteisessä paikassa. Kenttä on italialaisten sydämessä, sillä Constantino (Rocca) ja Matteo (Manassero) ovat onnistuneet voittamaan Wentworthissa.”

McIlroy pelaa European Tourin päämajan kentällä ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen, mutta häneltäkin löytyy yksi voitto kiertueen lippulaivaturnauksesta. Tämä tapahtui vuonna 2014.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje