Mikko Korhonen on pelannut jo 32 reikää ilman bogeja. Kuva: Getty Images
European Tour |
25.1.2019

Mikko Korhonen palasi tasolleen Dubaissa: ”Taistelun kautta tuli hyvää tulosta”

Mikko Korhonen vastasi perjantain parhaasta suomalaistuloksessa Dubaissa. Hän nousi sen myötä tuloslistalla 31 sijaa.

Perjantain parhaasta suomalaistuloksesta Euroopan kiertueen Dubai Desert Classic -kilpailussa vastasi Mikko Korhonen. Hän ei tehnyt kierroksellaan yhtään bogia, mutta viimeisteli viisi birdieä. Kierrostulos oli perjantaina 67 eli viisi alle parin. Vain kymmenen pelaajaa pystyi perjantaina tekemään paremman tuloksen.

Päivän selkeä ykkönen oli Ranskan Lucas Herbert, joka nousi jakamaan johtoa 63 (-9) lyönnin haamukierroksensa ansiosta.

Torstain neljän ensimmäisen reiän jälkeen Korhonen on pelannut jo 32 reikää ilman parin ylittävää reikätulosta.

”Hyvän taistelun kautta tuli hyvää tulosta. Tänään oli hyvää peliä, ekat 12 reikää oikein hyvää. Lopussa lyönti lähti vähän rakoilemaan, mutta sain tehtyä hyviä pareja”, Korhonen sanoi.

”Aika paljon on vielä ollut jännitystä ja rohkeuden puutetta, mutta tänään mentiin selvästi eteenpäin. Nöyränä viikonloppuun!”

Korhonen jakaa kilpailussa kahden kierroksen jälkeen sijaa 29 tuloksella -6. Edes kilpailua johtavat Bryson DeChambeau ja Lucas Herbert eivät ole kuin kuuden lyönnin päässä.

Suomalaisista parhaissa asemissa on Kim Koivu, (-9) joka jakaa kilpailussa kymmenettä sijaa. Kalle Samooja (-8) on sijalla 14 ja Tapio Pulkkanen sijalla 56.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.