Mikko Korhosen kärsivällisyyttä testataan seuraavan kerran Valderraman turnauksessa. Kuva: Getty Images
European Tour |
11.10.2018

Mikko Korhonen löysi hyvän pelivireen British Mastersin avauskierroksella

Korhonen on kierroksensa jälkeen kolmen lyönnin päässä kärjestä. Tapio Pulkkanen ja Mikko llonen käynnistivät kilpailunsa iltapäiväryhmissä.

Mikko Korhonen käynnisti golfin Euroopan kiertueen British Masters -kilpailun tyylikkäästi 70 lyönnin kierroksella (-2). Korhonen jakaa kilpailussa 15. sijaa oman kierroksensa jälkeen. Matt Wallacen kärkitulos on 67, joten asetelma on vähintäänkin lupaava.

Kilpailukierros oli Korhoselle uran ensimmäinen Walton Heathin kentällä. Vuosi sitten hän oli samassa kilpailussa 20:s, mutta tuolloin kilpailu pelattiin Newcastlessa.

”Hyvä kierros. Tuuli oli tänään aika napakkaa. Aika linksmäistä peliähän tämä täällä on, erona vain se, että viheriöt ovat pehmeämmät”, hän kertoi.

”En missannut väyliä, mikä on avainasia täällä. Muutamat birdiepaikat käytin hyvin hyväksi. Pelastin parin muutaman kerran hyvillä chipeillä ja puteilla”, hän jatkoi.

Korhonen teki kierroksellaan kolme birdietä, eikä bogeja lipsahtanut korttiin kuin yksi. Kuten aikaisemminkin kuluvalla kaudella, oli peli etenkin kentän par-viitosilla vahvaa. Korhonen teki birdien kahdelle kentän kolmesta par-viitosesta.

Kisan muut suomalaiset, Tapio Pulkkanen ja Mikko Ilonen käynnistivät oman kilpailunsa iltapäivän lähtöryhmissä. Pulkkanen avasi kierroksensa kahdella birdiellä, mutta joutui tyytymään bogiin kolmennella reiällään. Mikko Ilosen kilpailu alkoi yskähdellen tuplabogilla.

Lisää kilpailusta illan aikana.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.