16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen: ”Kaksi hyvää päivää ja kaksi huonoa"

Korhonen päätti kisaurakkansa Portugalissa näyttävästi.

Mikko Korhonen päätti golfin Euroopan kiertueen Portugal Masters -kilpailun komeaan 67 lyönnin (-4) kierrokseen sunnuntaina Vilamourassa.

Korhonen ei masentunut kolmen ensimmäisen reiän jaksoon tulleesta kahdesta bogista, vaan pelasi päättäväisesti kierroksensa loppuun asti. Loppukiri kulminoitui neljälle viimeiselle reiälle, jotka hän pelasi kolme alle parin.

”Tänään löin mielestäni heikommin kuin eilen, mutta pysyin hetkessä hyvin ja loppua kohtaan homma parani”, hän sanoi.

Korhosen (72-65-74-67) lopullinen sijoitus kilpailussa oli 46:s.

”Kaksi hyvää päivää ja kaksi huonoa. Tulos on niin paljon ajatuksesta kiinni. Kiva, että sain jo kaksi hyvää kierrosta aikaan, se luo uskoa tuleviin kisoihin.”

Hän tulee ansaitsemaan kisasta palkintorahaa arviolta 10 000 euroa. Kausiansiot nousevat noin 360 000 euroon ja sijoitus kiertueen rahalistalla nousee todennäköisesti pari pykälää.

Portugal Mastersin voitti paalulla ennen finaalikierrosta ollut Lucas Bjerregaard (-20).  Toiseksi noussut Skotlannin Marc Warren hävisi ensimmäisen ykköstilansa ET:llä saavuttaneelle tanskalaiselle neljällä lyönnillä. Englantilaiset Graeme Storm ja Eddie Pepperell (-15) olivat seuraavina.

Kisan toinen suomalainen, Roope Kakko (-1) jäi Korhosesta viiden lyönnin päähän. Hän jakoi kilpailussa 68. sijan.

Korhonen ja Vilamouran turnauksen sivuuttanut Mikko Ilonen ovat mukana ensi viikolla Englannissa pelattavassa, palkintoarvoltaan yli neljän miljoonan euron British Mastersissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje