16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen: ”Heti kun pääsin kisapaikalle, tekemisen taso nousi 200 %"

Korhosen heinäkuun puolivälistä jatkunut kilpailutauko päättyy torstaina Prahassa.

Puolitoista kuukautta kilpailutaukoa pitänyt Mikko Korhonen palaa golfin Euroopan kiertueelle torstaina Tsekissä, jossa pelataan palkintoarvoltaan miljoonan euron D+D Real Czech Masters -kilpailu.

Isovarpaiden nivelrikosta aiheutuneiden jalka- ja selkäkipujen takia kilpailutauolle vetäytynyt Korhonen on hakenut apua vaivaan tukipohjallisilla.

Pitkään jatkunut vaiva veti kehon pahasti jumiin, ja heinäkuun puolivälissä Korhonen päätti pitää taukoa kilpailemisesta. Kisatauon aikana hän on keskittynyt fysiikkaharjoitteluun. Lajiharjoittelun hän aloitti muutama viikko sitten.

”Pari viikkoa sitten löin ensimmäisen kerran golfpalloa. Muuten olen käynyt uimassa ja juoksemassa, ja vähän salillakin.”

”Pohjalliset tuntuvat hyviltä. Eivät varpaat tästä mihinkään parane, mutta pohjalliset vievät kipua pois ja pystyn toimimaan”, hän kommentoi.

Uransa parasta kautta pelaava Korhonen tulee pelaamaan loppukauden aikana 5–6 kilpailua ennen marraskuussa käynnistyvää kolmen kilpailun mittaista finaalisarjaa, johon selviytyy mukaan rahalistan 60 parasta pelaajaa.

Korhonen on Euroopan kiertueen rahalistalla parhaana suomalaisena sijalla 77 reilun 338 000 euron kausiansioillaan. Ennen kautta Korhonen asetti tavoitteekseen selviytymisen mukaan finaalisarjaan.

”Hyvältä tuntuu ja kiinnostaa alkaa painaa hommia! Heti kun pääsin kisapaikalle, tekemisen taso nousi 200 %.”

Matthew Fitzpatrick aloittaa Ryder Cup -pisteiden keruun Prahassa. Kuva: Getty Images

Korhonen käynnistää kilpailunsa Albatross Golf Resortin kentällä Prahassa torstaina kello 13.35 Suomen aikaa. Kisan toinen suomalainen Roope Kakko lähtee kentälle 14.45.

Prahassa nähdään viikonvaihteessa mielenkiintoinen sekoitus uusia ja hieman vanhempia menestyjiä. Osallistujaluettelosta löytyvät muun muassa Martin Kaymerin, Thomas Pietersin, Matthew Fitzpatrickin, Darren Clarken, Lee Westwoodin, Jordan Smithin, John Dalyn sekä Tanskassa viime sunnuntaina voittaneen Julian Surin nimet.

Czech Mastersista käynnistyy myös vuoden pituinen Ryder Cup -karsinta. Sekä Euroopan pistelistan että maailmanlistan neljä parasta tulevat saamaan automaattisen joukkuepaikan Pariisin haasteotteluun. Loput neljä pelaajaa kapteeni Thomas Bjørn valitsee harkinnalla.

Vuodentakaisessa Prahan kisassa USA:n Paul Peterson teki päätöskierroksella uuden kenttäennätyksen, 64, jättäen viimeisen reiän birdiellään Thomas Pietersin lyönnillä taakseen.

Keith Prestonin suunnittelema Albatross Golf Resort -kenttä on avattu vuonna 2009. Se on tunnettu hyvin sijoitetuista hiekkaesteistään ja 1200:sta vastikään istutetusta puusta.

Vaativin reikä on kenties 448 metrin pituinen 17 (par 4), joka vaatii paitsi hyvän avauksen, myös tarkan lähestymisen. Vesi väijyy väylän oikealla puolella ja myöhemmin poikittain avausten oletetulla etäisyydellä. Lähestymiseen vaikealle viheriöllä vaaditaan ainakin pitkä rautamaila.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje