26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen arvioi Nedbankin kisakentän: ”Vaikein, mitä olen tässä maassa pelannut”

Nedbank Challengen yli 6500-metrinen kisakenttä suosii Mikko Korhosen arvion mukaan pitkälyöntisiä pelaajia. Korhosen vahvuus on tarkkuus, mutta mies pärjää hyvin myös draivitilastoissa.

Euroopan kiertueen kauden toiseksi viimeinen kilpailu, Nedbank Challenge, pelataan Etelä-Afrikan Sun Cityssä torstaista sunnuntaihin. Mukana on enää 72 pelaajaa. Kiertueen koko parhaimmistoa ei kentällä kuitenkaan nähdä, sillä Race to Dubai -listan kympin kärjestä mukana on vain kaksi pelaajaa, Rory McIlroy ja Li Haotong.

Huippujen poisjäänti on ymmärrettävää. Kausi on ollut pitkä ja moni lataa jo akkujaan ensi viikon finaalia ja sen jälkeen pelattavaa World Cupia varten. Poissaolijoiden listalta löytyy myös useita Ryder Cup -pelaajia. Vaikka Euroopan voittojuhlat olivat palkitseva ja ikimuistoinen kokemus, imi tapahtuma varmasti monesta pelaajasta mehuja niin paljon, että akkuja on hyvä ladata kauden loppuhuipennusta varten.

Suomalaisittain asetelma on mieluisa, sillä se avasi Tapio Pulkkaselle takaoven Etelä-Afrikan kilpailuun. Osallistumisoikeus ei lopulta mennyt edes tiukille, sillä mukaan mahtui vielä sijalta 88 Padraig Harrington.

Pulkkanen on ilmoittanut tavoittelevansa paikkaa Dubain finaaliin, jonne selviytyäkseen hänen pitäisi pystyä nousemaan pistelistalla nykyiseltä 76. sijalta 60 parhaan joukkoon.

Käytännössä top 60 -sijoitusta ei kuitenkaan todennäköisesti tarvita, sillä muutama yhdysvaltalainen jättänee Dubain kisan väliin. Pulkkaselle riittänee Dubaihin selviytyäkseen Sun Citystä Top 20 -sijoitus, mahdollisesti hieman heikompikin.

Mikko Korhonen on menestynyt hyvin Etelä-Afrikassa pelatuissa kilpailuissa. Kuva: Getty Images.

Mikko Korhonen pelaa Dubaissa varmasti. Korhosen kohdalla selkein tavoite on nousu pistelistan 30 parhaan joukkoon, joka toisi hänelle paikan ensi vuoden The Openiin.

Vaikka panokset kovenevat viikko viikolta, on tunnelma kisapaikalla Korhosen mukaan melko tavanomainen.

”Täällä on ihan rento meininki. Ei mitään erityistä sähköä ilmassa ainakaan vielä. Kenttä on minulle uusi tuttavuus. Tiistaina pelattiin takalenkki Tapsan kanssa ja keskiviikkona on vuorossa pro am”, hän kertoi.

”Kenttä on tosi kireän oloinen. Pitkiä reikiä ja haastavat griinit, aika pienet ja kaltevat. Ehdottomasti vaikein, mitä olen tässä maassa pelannut. Onnistuminen vaatii hyvää lyömistä ja lähipeliä, jos griiniin ei osu.”

”Ensituntuman perusteella sanoisin, että kenttä sopii hyvin pitkälyöntisille”, kiertueen pistelistalla parhaana suomalaisena sijalla 42. oleva Korhonen arvioi.

Kisakenttä Gary Player Golf Course on 6550 metriä pitkä ja suhteellisen kapea. Pitkät ja tarkat avaukset ovat arvossaan. Korhonen on yleensä parhaimmillaan vaativilla kentillä, eikä lyöntipituuskaan ole ongelma.

Korhonen on piiskannut draivinsa kuluvalla kaudella keskimäärin 295,5 jaardin eli noin 270 metrin päähän. Pulkkasen keskiarvo on noin 13 metriä pitempi. Korhosen väyläosumaprosentti (61,26) on kuitenkin niin paljon Pulkkasta (48,97) parempi, että strokes gained off the tee -tilastossa miehet pärjäävät lähes identtisesti ollen sijoilla 67 (Pulkkanen) ja 69 (Korhonen).

Korhonen käynnistää kilpailunsa torstaina kello 9.12 paikallista ja Suomen aikaa. Pulkkanen avaa kilpailunsa kello 10.18. Pulkkanen pelaa samassa ryhmässä Ryder Cup -kapteeni Thomas Björnin ja kulttipelaajaksi nousseen lupsakan Andrew ”Beef” Johnstonin kanssa, joten vilinää ryhmän ympärillä riittää tavallista enemmän.

Lue myös Karri Kakon blogi ET-finaalit ovat varma tulonlähde – sekä pelaajille että caddieille

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje