Mikko Korhonen Abu Dhabin turnauksesta: ”Tämä oli taas hyvä opetus nöyränä pysymisestä” - Golfpiste.com

11.3.–18.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][11]
KilpailuaSuomalaista

11.3.–18.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][11]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen Abu Dhabin turnauksesta: ”Tämä oli taas hyvä opetus nöyränä pysymisestä"

Nummelalainen sijoittui Tommy Fleetwoodin voittamassa turnauksessa jaetulle 60. sijalle.

Mikko Korhosen urakka Abu Dhabi Championshipissä päättyi sunnuntaina tulokseen 74. Vire oli läpi turnauksen laskusuuntainen, sillä hänen tuloksensa heikkeni päivästä toiseen mallikkaasta avauskierroksesta lähtien.

Sijalle 60 päätynyt Korhonen kuittasi kilpailusta palkintorahaa noin 6696 euroa.

Sunnuntaina tuloskortista löytyi 15 parin lisäksi yksi birdie, yksi bogi ja yksi tupla.

Ajoittain ihan hyvää pelaamista, mutta ei ihan kärsivällisyys riittänyt epäonnistumisten hetkillä. Odotukset olivat selkeästi liian kovat. Homma meni väkisin puskemiseksi.

Kilpailu oli Korhoselle kauden toinen. Viikko sitten Etelä-Afrikassa hän oli seitsemäs. Vaikka huippuonnistumista ei tällä kertaa nähty, oli jatkopaikka kovatasoisessa kilpailussa vähintään tyydyttävän arvosanan mukainen suoritus.

Korhonen jatkaa kauttaan jo ensi viikolla Qatarissa, jossa käynnistyy torstaina Commercial Bank Qatar Masters.

”Ensi viikolla uusiksi. Tämä oli taas hyvä opetus nöyränä pysymisestä”, hän sanoi.

Turnauksen puolivälissä paalulla ollut Martin Kaymer (vas.) onnitteli ensimmäisten joukossa maailmanlistalla top 50:een nousevaa Tommy Fleetwoodia. Kuva: Getty Images

Tasaisen kilpailun ykköseksi nousi päivän kovimman tuloksen (67) pelannut Tommy Fleetwood (-17). Englantilainen sinetöi voittonsa järkähtämättömällä esityksellä sisääntulossa, jonka hän pelasi 31 lyönnillä.

Fleetwoodin takaysin virheetön saldo käsitti yhden eaglen ohella kolme birdieä.

Voitto oli Fleetwoodille toinen Euroopan kiertueella. Ensimmäinen tuli Glenealesissa 3,5 vuotta sitten pelatussa Johnnie Walker Championshipissä. Tuolloin homma meni vielä tiukemmaksi, sillä Stephen Gallacher ja Ricardo Gonzalez taipuivat vasta uusinnassa.

Abu Dhabissa Dustin Johnson ja Pablo Larrazabal jäivät lyönnin päähän.

Fleetwood vietti voittojensa välissä vaikeitakin aikoja. Hän saavutti vuoden 2015 Scottish Openin jälkeen vain yhden top 10 -sijoituksen 14 kuukauden jaksossa. Kova työnteko ja hyvän ystävän pestaaminen caddieksi tuntuvat avanneen pelilliset umpisolmut.

Osasin totta puhuen odottaakin jo toista voittoa, mutta en kenties vielä tällä viikolla. Olen tehnyt mahtavan comebackin.

Fleetwood, 26, tienasi ykköstilallaan 421 139 euroa, minkä johdosta hän myös nousi kiertueen Race to Dubai -listan kärkeen.

Ruotsalaisilla oli turnauksessa varsin hyvä panos, sillä Henrik Stenson ja Peter Hanson (-13) jakoivat Englannin Lee Westwoodin kanssa kahdeksannen sijan. Myös Alexander Björk ja Alex Norén (-10) mahtuivat 15:n joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje