16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen 15:s Wentworthissa – ”jännitys näkyi pelissä”

Korhonen oli tyytyväinen kilpailun antiin, vaikka päätöspäivä jätti hieman hampaankoloon. Voitto lähti Italiaan Francesco Molinarin matkassa.

Mikko Korhonen (-8) joutui tyytymään sunnuntaina päättyneessä BMW PGA Championship -turnauksessa jaettuun 15. tilaan. Sijoitus on hienoinen pettymys, sillä hän keikkui kisan kärkikymmenikössä kolme ensimmäistä päivää.

Lee Westwoodin ja Kiradech Aphibarnratin kanssa Wentworth Clubin kentän kiertänyt Korhonen esitti sunnuntaina vakuuttavaa peliä yhtä reikää lukuun ottamatta. Hän jakoi kilpailussa neljättä sijaa, kunnes teki yhdeksännellä reiällä (par 4) triplabogin. Tämä virhe pudotti helsinkiläisen hetkessä sijalle 27.

Hyvä kilpailija ei jäänyt murehtimaan epäonnistumistaan, vaan iski nopeasti peräkkäiset birdiet sisääntulon alussa. Hän kirjasi kierroksen viimeisen kolmanneksen jokaiselle reiälle parit, ja päätyi lopulta tulokseen 72.

Korhonen myönsi, että pelaaminen viimeisessä ryhmissä poikkeuksellisen suuren katsojamassan keskellä oli henkisesti haastavaa.

”Oli hienoa ja jännittävää pelata viimeisissä ryhmissä. Ihan en siksi pystynyt tänään täysin rentoutumaan. Olen tyytyväinen, vaikka tästä päivästä jäikin vähän hampaankoloon. Hyvä kisa, vaikka pelaaminen ei tänään ihan niin hyvää ollutkaan. Jännitys näkyi ja ysin triplabogia edelsi pikku säätö”, hän sanoi.

”Sen jälkeen tein hyvän comebackin ja lopussa pystyin pelastamaan hyvät parit rei’illä 15, 16 ja 17. Vikalla reiällä oli vielä hyvä birdiepaikka, mutta putti lipui alapuolelta hieman reiän ohi.”

Sijoitus Euroopan kiertueen rahakkaissa Rolex Series -kilpailuissa on Korhoselle uran paras. Hän nettosi tällä viikolla palkintorahaa lähes 81 000 euroa, ja nousi ET:n Race to Dubai -listalla 56:nneksi.

Francesco Molinari sai Wentworthissa hienon sulan hattuunsa. Kuva: Getty Images

Finaalikierroksesta odotettiin Francesco Molinarin (-17) ja Rory McIlroyn (-15) kaksintaistelua. Jälkimmäinen ei kuitenkaan pystynyt enää samanlaiseen lentoon kuin kahtena ensimmäisenä päivänä, ja hyvävireinen Molinari saattoi lasketella jopa helponoloisesti kisan voittoon. Eroa kaksikon välille kertyi kaksi lyöntiä.

Kisan vuodentakainen kakkonen oli sijoittunut kuudella edellisellä Wentworthin visiitillä viidesti kymmenen joukkoon, joten isona yllätyksenä hänen voittoaan ei voi pitää. Molinari nousi samalla Constantino Roccan rinnalle eniten ET-kisoja voittaneena italialaisena viidellä ykköstilallaan.

”Tuntuu uskomattomalta, olen ollut niin monta kertaa lähellä. Jos pitäisi nimetä yksi kilpailu, jonka haluaisin voittaa urallani, se olisi tämä. Tiesin, että tänään ei tule olemaan helppoa Roryn kanssa. Hän ei ehkä ollut nyt parhaimmillaan, mutta tiesin hänen nousevan ahdistamaan vielä lopussa”, Molinari sanoi.

Lähes miljoona euroa palkintorahaa kuitannut Molinari noussee tuoreen menestyksensä myötä maailmanlistan seuraavassa päivityksessä sijan 20 tuntumaan.

Kovien tulosten erikoismies, Lucas Bjerregaard jakoi päivän alhaisinta (65) tulosta, ja tanskalainen nousi jaetulle kolmannelle tilalle voittoa puolustaneen Ruotsin Alex Norénin seuraksi. Parhaat pohjoismaalaiset jäivät voittajasta kolme lyöntiä.

Myös ensi viikolla Bresciassa pelattava Italian Open kuuluu ET:n Rolex-sarjan turnauksiin. Molinari kuuluu myös tämän kisan ykkössuosikkeihin voitettuaan kotimaansa avoimet kahdesti urallaan. Suomalaisista kilpailuun osallistuvat Korhonen sekä Wentworthissa karsiutuneet Mikko Ilonen ja Tapio Pulkkanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje