16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Ilosen ote pitää – jatkopaikka jo kuudes peräkkäinen

Ilonen ei ole karsiutunut sitten kauden avausturnauksen kertaakaan Euroopan kiertueella.

Mikko Ilonen pelasi Pekingissä meneillään olevan Volvo China Openin toisella kierroksella tuloksen 70. Hän on kilpailussa 36 reiän jälkeen kokonaistilanteessa kolme alle, mikä tulee riittämään jatkokierroksille.

Lahtelainen teki perjantaina kolme birdieä: viidennellä, kahdeksannella ja 12. reiällä. Ainoa bogi syntyi Topwin Golf & Country Clubin kentän kuutosella.

Jatkoonpääsy on Iloselle kuudes perättäinen Euroopan kiertueella. Edellisen kerran hän karsiutui marras-joulukuun vaihteessa Australiassa pelatussa kauden ensimmäisessä kilpailussa.

Avauskierrostaan kolme reikää pelannut Tapio Pulkkanen (-3) on tässä vaiheessa tasoissa Ilosen kanssa. Kaksikko jakaa 29. sijaa.

Volvo China Openin kärjessä viisi pelaajaa on tilanteessa kahdeksan alle. Heistä Espanjan Nacho Elvira, Australian Jason Scrivener ja USA:n Sihwan Kim ovat pelanneet toisen kierroksensa loppuun.

Ruotsin Alexander Björk (-6) jakaa parhaana pohjoismaalaisena yhdeksättä sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje