16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen silitteli putterinsa kuumaksi Skotlannissa

Mikko Ilonen (74-67, -3) pelasi päivän toiseksi parhaan tuloksen 67 Kingsbarnsissa ja nousi raketin tavoin yli 60 sijaa 50:ksi. Kärkipari Tommy Fleetwood ja Tyrrell Hatton on kahdeksan lyöntiä suomalaisen edellä

Englannin nuoret tähdet Tommy Fleetwood (63, -9) ja Tyrrell Hatton (65, -7) pelasivat perjantaina yllättäen päivän parhaat tulokset kentistä etukäteen vaikeimmalla, Carnoustiessa. Mikko Ilosen tulos samalla areenalla oli torstaina 74.

Alfred Dunhill Links Championshipissa pelataan muista kisoista poiketen vielä kolmas kierros ennen cutia, jonka jälkeen 60 parasta jatkaa St.Andrewsin Old Coursella pelattavalla finaalikierroksella.

Ilosen kärsivällisyys toi lopulta palkinnon

Päivän viimeisessä ryhmässä startannut Mikko Ilonen teki Kingsbarnsissa kierroksensa alkuun turhauttavasti kahdeksan perättäistä paria löytämättä ohituskaistaa.

”Pelasin ja löin perhanan hyvin saamatta siitä viheriöillä tulosta aikaiseksi. Jaksoin silitellä putteriani turhautumatta. Loppusuoralla tulikin sitten ansaitusti palkintoa kohtuullisen hyvin”, Ilonen kertoi.

Kymmenen viimeisen reiän aikana birkkuja syntyi kuusi, joukkoon mahtui myös päivän ainoa bogi.

Tulos 67 oli yllättäen Kingsbarnsissa toiseksi paras jaettuna usean pelaajan kesken. Vain Ranskan Victor Dubuisson (66) ylsi parempaan.

Kun kolmaskin päivä pelataan vielä eri kentillä, keliolosuhteet voivat nousta merkittävävään asemaan.

Mikko Ilonen pelaa molempina viikonlopun päivinä Old Coursella, mikäli lauantain kierros vie hänet jatkoon. Kuva: Getty Images

Ilonen starttaa lauantaina kello 12.23 Suomen aikaa St. Andrewsin Old Coursella.

”Nousua tuli mukavalla tavalla toisella kierroksella. Samalla lyömisellä ja toivottavasti tuoreilla jaloilla lähdetään vanhan kentän kimppuun.”

Hän saavutti edellisvuoden kisassa uransa parhaan sijoituksen (18.) Alfred Dunhill Links Championshipissa. Tuon ennätyksen parantaminen ja kärjen kantaan nouseminen ovat hyvin mahdollisia. Eroa  kuudenteen sijaan on viisi lyöntiä, reikiä pelattavana vielä 36.

Tommy Fleetwoodilla isännän otteet

Abu Dhabissa ja Ranskassa kauden ensimmäisellä puoliskolla voittanut Tommy Fleetwood otti Carnoustien kenttäennätyksen haltuunsa tuloksella 63. Ehjässä kortissa ei ollut yhtään bogia. 26-vuotias englantilainen on pelannut neljä edellistä kisaansa pahasti vihkoon koviin odotuksiin nähden. Osaselityksenä käy varmasti perheeseen edellisviikolla syntynyt poika

Franklin.

Tommy Fleetwood on noussute kuluvan vuoden aikana maailmanlistalla yli 80 sijaa 17:ksi. Kuva: Getty Images

Lauantaina  Fleetwood ”pääsee” Kingsbarnsille, jossa tuloksen tekeminen on keskimäärin huomattavasti Carnoustieta helpompaa.

Kun jatkoon pääsee poikkeuksellisesti vain 60 pelaajaa sekä saman tuloksen omaavat, 168:n startanneen ryhmää karsitaan reilulla sadalla ennen sunnuntaita.

Putoamisen uhka väijyy vahvana mm. Rory McIlroyn (+1) ja Lee Westwoodin (par) päiden yllä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje