16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen jättävät Golfsixes-kilpailun väliin

Ilonen valmistautuu huhtikuun puolivälissä käytävään Marokon kisaan Dubaissa, Korhonen latautuu kotimaassa. European Tourin toukokuussa pidettävään parikilpailuun he eivät osallistu.

Mikko Korhonen sijoittui upeasti kakkoseksi maaliskuun viidentenä päivänä päättyneessä Tshwane Openissa. Mikko Ilosen edellinen kisa, Malesian avoimet tuotti karsiutumisen helmikuun yhdeksäntenä.

Ilosen tauko kisoista kestää ET:n risaisen kisaohjelman johdosta yli kaksi kuukautta. Hän on Korhosen tavoin mukana 13.4-16.4 Marokossa. Parivaljakko lentää tämän jälkeen kahteen Kiinassa pelattavaan kisaan.

ET:n uusi parikilpailu Golfsixes Lontoossa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna jää kuitenkin väliin. Golfsixes kisaan otetaan mukaan 16 maataan edustavaa paria maailmanlistan perusteella.

”Kolme perättäistä kisaa on siinä vaiheessa alla, pitkät matkat Marokosta Kiinaan ja sieltä Suomeen vaativat veronsa. Tähtäin on alkukesän osalta asetettu menestymiseen Rolex Series-kisoihin”, kertoi Mikko Ilonen Golfmessuilla.

Osakilpailuja on kaikkiaan kahdeksan, palkintopotti on kussakin minimissään hulppeasti seitsemän miljoonaa euroa.

Toukokuun lopulla käytävä BMW PGA Championship on näistä ensimmäinen, Ranskan, Irlannin ja Skotlannin avoimet seuraavina peräkkäin heinäkuun alkupuolella juuri ennen Open Championshipia.

Loput neljä Rolex Seriesin osakilpailua pelataan syksyllä.

Mikko Korhonen on käytännössä varmistanut työpaikan ET:lle vuodelle 2018. Vireen jatkuminen saattaa tuoda paikan uran ensimmäiseen majoriin. Kuva: Getty Images

Ilonen osallistuu myös US Openin ja Open Championshipin karsintoihin, mikäli paikkaa niihin ei muuten aukene. Hän matkusti maanantaina Dubaihin kymmenen päivän harjoitusleirille.

Mikko Korhonen valmistautuu Marokon ja Kiinan kisoihin kotimaassa. Hurjassa vireessä ollut nummelalainen on Race toDubai-listalla 33:s ( 189 000 euroa). Hän on pelannut  seitsemän viimeistä kisaansa, 27 kierrosta yhteensä 73 alle parin.

Janne Kaskella on vain voitettavaa toukokuussa pelattavassa ET:n kisassa.

Volvo China Openissa nähdään kolme suomalaista, sillä Janne Kaske selvitti paikkansa kisaan karsintojen kautta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje