Suomalaismenestys ET:n karsintafinaalissa on tänä vuonna yksin Oliver Lindellin harteilla. Kuva: Antero Lindell
European Tour |
9.11.2018

Lindell kovaan seuraan ET:n karsintahuipennuksessa – rahkeet ”sarjanousuun” riittävällä tasolla

Oliver Lindell yrittää liittyä Tarragonassa kuudentena pelaajana ensi kaudella Euroopan kiertueella pelaavien suomalaisten joukkoon.

Kaikkiaan 156 pelaajaa aloittaa urakkansa lauantaina Espanjan Tarragonassa käynnistyvässä European Tourin karsintafinaalissa. Lumine Golf Clubin kahdella kentällä pelattavan kilpailun 25 parasta ja samaan tulokseen päätyneet saavat ensi kaudeksi kortin pääkiertueelle.

Kuusipäiväisen turnauksen ainoa suomalaisosallistuja on Oliver Lindell. Hän esiintyi tänä vuonna –  mainion tulokaskautensa jälkeen – Challenge Tourilla odotettua vaisummin, ja joutui aloittamaan karsinnat jo viime viikolla. Jatkoon pääsy ei tuottanut Lindellille ongelmia, sillä hän sijoittui toisen karsintavaiheen kilpailussa kuudenneksi.

Kilpailun osallistujaluettelo on erityisen tasokas, ja joukkoon mahtuu lukuisia Euroopan kiertueella turnauksia voittaneita pelaajia. Listalta poimitut Richard Finch, Simon Dyson, Gregory Havret, Matteo Manassero, Gregory Bourdy, Alejandro Canizares, Richard Green, Marcel Siem, Anders Hansen, Austin Connelly ja vuoden 2008 Ryder Cupissa pelannut Oliver Wilson eivät liiemmin esittelyjä kaipaa.

Yli 30 eri maasta kotoisin olevat pelaajat kiertävät ensin molemmat kisakentät kahdesti, jonka jälkeen 70 parasta (plus jaetut) etenee kahdelle viimeiselle kierrokselle. Jatkoon päässeet, mutta top 25:n ulkopuolelle jääneet saavat ensi kaudeksi vahvan kategorian Challenge Tourille.

Nälkäisiä nuoria ja hieman varttuneempiakin pelaajia puoleensa vetävä ET:n karsintaruljanssi on käynyt vuosi vuodelta vaativammaksi, ja pääsy viimeisessä karsintavaiheessa 25:n joukkoon vaatii jo varsin ehjää suoritusta. Viime vuonna sarjanousuun riitti tulos -13, tätä aikaisemmin karsintafinaali pelattiin monta vuotta peräkkäin PGA Catalunya Resortissa.

Vaikka Lindell, 20, ei tällä kaudella häikäissyt, hänen potentiaalillaan onnistuminen ja kortin saaminen Lumine Golf Clubilla on täysin realistista. Hän sijoittui vuodentakaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena 56:nneksi. Kortti jäi tuolloin viiden lyönnin päähän. Kisan voitti ET:llä kyseenalaisen kunnian hitaan pelin kuninkaana saanut Englannin Sam Horsfield (-27).

Pitkä ja armotonkin kilpailu erottaa jyvät akanoista, mutta sinnikkääksi tiedetty Lindell on saanut jo pidempään valmistautua ja keskittyä edessä olevaan haasteeseen. Viikonlopun kierrokset ovat Tarragonassa avainasemassa. Jos peli-ilme on kahtena ensimmäisenä päivänä raikas, se antaa virtaa ja voi kantaa raastavassa kilpailussa tarpeeksi pitkälle. Lähtökohtaisesti kelvollisissa olosuhteissa kierroksensa -2,5n keskiarvolla selvittänyt pelaaja vähintään kolkuttelee ET:n portteja.

Tehtävää helpottaa hieman, ettei kilpailussa tarvitse välttämättä pelata voitosta. Himoitun tavoitteen saavuttaminen vaatii silti voittavaa asennetta.

Lindell aloittaa karsintafinaalin lauantaina Lumine Golf Clubin Lakes Courselta kello 11.15 yhdessä Espanjan Ivan Cantero Gutierrezin sekä norjalaisamatööri Kristoffer Reitanin kanssa.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.