16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Lentokone levisi – Korhonen matkasi Hollantiin 13 tuntia

Suomalaisnelikko jatkaa kauttaan KLM Openissa Hollannissa. Mikko Korhoselle kisa on ollut yksi vuodesta toiseen menestys.

Mikko Korhosen valmistautuminen Hollannin Spijkissa pelattavaan Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailuun sai yllätyskäänteen tiistaina. Jo kuudelta aamulla matkanteon aloittanut Korhonen ehti hotellille vasta yömyöhään, joten aikaa harjoittelulle ei tiistaina ollut.

”Lentokoneen kanssa oli vähän ongelmaa ja reissu venyi 13 tunnin mittaiseksi. Helsingistä noustiin hyvin ilmaan, mutta Tukholman kohdalla käännyttiin ympäri ja palattiin takaisin. Neljän tunnin odottelun jälkeen päästiin takaisin ilmaan”, Korhonen naureskeli.

”Keskiviikkona otetaan tuntumaa kenttään yhdeksän reiän verran. Tavoite on parantaa tekemistä viime viikosta, sen kummempia tulostavoitteita en aseta”, Korhonen sanoi.

Hollannin kilpailu on ollut Korhoselle varsinainen pisteautomaatti. Hän on osallistunut tulppaanimaassa pelattavaan KLM Open -kilpailuun kuusi kertaa ja edennyt yhtä monesti jatkokierroksille.

’Korpan’ paras sijoitus kilpailussa on seitsemäs, vuodelta 2015, jolloin kilpailu pelattiin Kennemerin kentällä. Nykyisellä kisakentällä, Spijkin kaupungissa sijaitsevalla The Dutchilla, Korhonen on ollut parhaimmillaan kymmenes.

”Kentät ovat täällä aina hyviä. Kiva pelata ja helppo viihtyä, KLM Open on hieno kilpailu. Sää on sitten aina vähän kysymysmerkki”, hän luonnehti.

Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 1,8 miljoonaa euroa. Mukana ovat suomalaisista myös Mikko Ilonen, Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu.

Ilosella on vyöllään jo yhdeksän starttia KLM Openissa. Jatkopaikkoja on kasassa neljä. Pulkkaselle ja Koivulle startti on Hollannin ET-kisassa uran ensimmäinen.

Suomalaisista tulessa on ensimmäisenä Pulkkanen, joka pääsee kentälle kello 10.35 Suomena aikaa. Kim Koivun lähtöaika on 10.45. Korhosen ensimmäinen kierros käynnistyy torstaina kello 14.55 Suomen aikaa, Ilosen 10 minuuttia myöhemmin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje