26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhosen puhdas sarja Hollannissa jatkuu: ”Löin tiiltä hemmetin hyvin”

Korhonen oli tyytyväinen taisteluunsa, mutta kertoi rautalyöntien olleen perjantaina ajoittain pahasti hukassa.

Vaikka Mikko Korhonen ei löytänyt aivan torstain kaltaista virettä golfin Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailussa Hollannissa perjantaina, riitti tulos 71 (par) viemään hänet jatkokierroksille palkintoarvoltaan 1,8 miljoonan euron kilpailussa.

Jos Korhosen jatkopaikan puolesta pitäisi lyödä vetoa, olisi Hollannin kisa turvallinen valinta. Kokenut suomalainen ei ole karsiutunut jatkosta kertaakaan seitsemällä yrittämällä tulppaanimaan ET-kisassa. Uran paras sijoitus kilpailussa on seitsemäs, vuodelta 2015.

Koska tiiltä lähtee hyvin, ei hyvä rautalyöminenkään voi olla kovin kaukana.

Korhosen yhteistulos -3 riittää sijalle 36.

”Vähän turhauttava päivä. Löin tiiltä hemmetin hyvin koko päivän, mutta raudoilla oli vaikeuksia jopa osua griineihin, saati päästä birdie-paikoille. Muutaman duffinkin löin”, sanoi kolme birdietä ja yhtä monta bogia perjantaina tehnyt Korhonen.

”Lähipeli oli hyvää ja pelastin muutaman kerran hyvän parin. Aikamoista taistelua koko päivä. Koska tiiltä lähtee hyvin, ei hyvä rautalyöminenkään voi olla kovin kaukana. Rangelle siis”, Korhonen päätti.

Suomalaisista Mikko Ilonen jätti kilpailun kesken ensimmäisen päivän jälkeen. Kim Koivu (+8) ja Tapio Pulkkanen (+10) karsiutuivat niin ikään jatkosta, joten viime viikon tapaan Suomen värejä puolustaa viikonloppuna enää vain Korhonen.

Kilpailua johtaa Kiinan Ashun Wu tuloksella -12. Terävimmän kärjen jälkeen tuloslista on varsin tasainen, eivätkä edes top 10 -sijat ole Korhoselta kuin kahden lyönnin päässä. Jännitettävää siis riittää, vaikka suomalaisten rivit perjantaina harvenivatkin yhteen.

Juttua on päivitetty kello 21.30.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje