16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhosella ja Pulkkasella pirteä avauskierros Etelä-Afrikassa

Kaksikko on Tshwane Openissa hienosti kuvassa mukana kuutosella alkavilla tuloksillaan.

Pretoria Country Clubilla Waterkloofissa pelattava Euroopan kiertueen turnaus alkoi suomalaisittain mukavissa merkeissä. Kisan viimevuotinen kakkonen, Mikko Korhonen löi ensimmäisellä kierroksella tuloksen 68 (-3), millä hän jakaa 14 muun pelaajan kanssa 24. sijaa.

Korhonen käynnisti urakkansa birdiellä, mutta ulosmenon alkupuolella tulleet kaksi peräkkäistä bogia häiritsivät menoa. Tämän jälkeen helsinkiläinen ryhdistäytyi, eikä hänen korttiinsa merkitty enää paria heikompaa reikätulosta.

Jatkossa Korhonen tehtaili vielä neljä birdieä, kaksi molemmilla (5, 9, 12 ja 16) kenttäpuoliskoilla.

”Ihan hyvää peliä tänään. Puttasin aika hyvin. Kenttä kyllä rankaisee rajusti, jos viihtyy liikaa raffeissa”, Korhonen sanoi.

Kymmenenneltä reiältä startanneen Tapio Pulkkasen kierroksen kohokohta osui viimeiselle reiälle, jossa hän teki näyttävän eaglen. Tämän onnistumisen siivittämänä ”Hattu-Tapio” kiilasi itsensä torstaina aivan Korhosen kantaan.

Tapio Pulkkanen päätti kierroksensa tyylikkäällä tavalla. Kuva: Getty Images

”Tasaista menoa oli tänään koko päivä. Muutama helposti tullut bogi kierroksen puolivälissä söi tulosta. 12. ja 17. rei’illä helpoissa birdiepaikoissa en onnistunut. Lyönti ei ollut ihan täysin sulavaa ja se näkyi myös pituuskontrollissa”, Pulkkanen sanoi.

”Huikea chip-in-eagle viimeiselle, ja siitä on hyvä jatkaa huomiseen.”

Pulkkanen jakaa 18 reiän jälkeen 39. sijaa tuloksellaan 69.

Tshwane Openin kärjessä on isäntämaan Louis De Jager (64). Toinen eteläafrikkalainen Thomas Aiken, USA:n Julian Suri sekä Chilen Felipe Aguilar ovat hänestä lyönnin päässä.

Pohjoismaalaisista kierroksen parhaiten aloitti Tanskan Jeff Winther (67), joka löytyy seitsemättä sijaa jakavien pelaajien joukosta.

Korhosen toinen kierros käynnistyy perjantaina kello 7.00, ”iltavuorossa” pelaavan Pulkkasen startti on kello 12.20.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje