26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhonen onnistui uuvuttavalla avauskierrokselle: "Pikkasen liian kauan jengillä kestää"

Mikko Korhonen valitteli hidasta kierrosta, mutta oli tyytyväinen avaukseensa Intiassa.

Mikko Korhonen on Hero Indian Openin ensimmäisen kierroksen jälkeen ainoa suomalainen, jonka kierrostulos on niin sanotusti pakkasen puolella. Korhonen käytti torstaina kierrokseensa 71 lyöntiä eli yksi alle parin.

Tulos on hyvä, sillä vaikka Korhonen jakaa kisassa 28. sijaa kierroksen ollessa muutamalla pelaajalla vielä kesken, veisi vain pari lyöntiä parempi tulos hänet kisassa jo kymmenen parhaan joukkoon.

”Tulos -1 on ihan ok tänään. Kierroksen keskivaiheilla oli pieni musta hetki, muuten ihan hyvä päivä. Vähän terävämpiä lähestymisiä huomenna ja putit sisään, niin hyvä tulee. Ja se kärsivällisyys…”, Korhonen sanoi viitaten peräkkäisiin bogeihin rei’illä 10 ja 11. Niiden jälkeen Korhonen iski vielä kaksi birdieä. Kakkiaan birkkuja syntyi torstaina neljä ja bogeja kolme.

”Pitkiä kierroksia täällä pelataan, meillä meni viisi tuntia ja 25 minuuttia, ja ryhmämme lähti vielä aika alkupäässä iltapäivän osalta. Pikkasen liian kauan jengillä kestää”, Korhonen kertoi.

Kisakenttä DLF Golf &Country Club on poikkeuksellisen näyttävä ja hyvin hoidettu.

DLF Golf &Country Clubin kenttä New Delhin kaupungin eteläpuolella osoittautui juuri niin haastavaksi kuin etukäteen osattiin ennakoida. Stephen Gallacherin johtotulos on viisi alle, mutta kaikkia parin alittavia tuloksia voi pitää hyvinä.

Mikko Korhosen caddie Karri Kakko kertoo blogissaan, ”Golfkenttä, joka iskee kuin kobra ja kuristaa kuin pyton – ja pelottava vatsatauti poikkeuksellisen upeista puitteista sekä niin pelaajia kuin kädejäkin alati vaanivista terveysriskeistä.

Kisan muut suomalaiset Tapio Pulkkanen (+9) ja Kalle Samooja (+3) saivat kilpailulleen niin heikon alun, lue juttu: Tapio Pulkkasella murheellinen päivä Indian Openissa – takaysi lähes bogey-tahdissa, että heidän etenemisensä jatkokierroksille vaikuttaa erittäin haastavalta.

Perjantaina Korhonen lähtee kentälle jo kello 3.55 Suomen aikaa eli kello 7.25 paikallista aikaa. Samoojan lähtöaika on 8.20 ja Pulkkasen kello 9.10 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje