16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Kim Koivu supertuloksella Etelä-Afrikan ET-kisan kärkitaisteluun

Sijoituksissa lähes 70 pykälää noussut Koivu iski Alfred Dunhill Championshipissä kisan toistaiseksi kovimman kierroksen.

Kim Koivu oli Etelä-Afrikan Malelanessa pelattavan Euroopan kiertueen turnauksen toisella kierroksella kuin uudesti syntynyt.

Avauspäivänä kierrokseensa 75 lyöntiä tarvinnut helsinkiläinen iski perjantaina peräti 10 lyöntiä kovemman noteerauksen siirtyen kokonaistilanteeseen neljä alle.

Kilpailun toistaiseksi paras kierrostulos, 65, singautti Koivun 18 reiän jälkeiseltä T81. sijalta huimasti jaetulle 12. tilalle. Eroa Alfred Dunhill Championshipin kärjessä olevaan USA:n David Lipskyyn on kisan puolivälissä vain neljä lyöntiä.

Koivu liiteli vahvassa myötätuulessa jo kierroksen alussa tehden välittömästi kentälle päästyään kolmen birdien suoran. Viiden parin jälkeen koitti uusi ja vielä uljaampi tähtihetki, kun hän maalasi tuloskorttiinsa reikien 9–15 jaksossa uskomattomat kuusi birdieä.

Mainitun harmonian rikkoi ainoastaan Leopard Creek Country Clubin kentän 13. reiällä tullut bogi-tulos, jollainen Koivulle kirjattiin myös kentän päätösreiälle.

”Putit upposivat, ja oli kaikin puolin hyvää peliä. Kaksi päivää vielä aikaa tehdä nousua”, Koivu sanoi.

Tulos 65 on uransa 13. ET-kilpailuaan pelaavan Koivun kovin henkilökohtainen kierrostulos. Entinen ennätys oli peräisin syyskuussa käydyn Portugal Masters -turnauksen ensimmäiseltä kierrokselta, jonka maailmanlistan 189:s pelasi 66 lyönnillä.

Lipskyn ohella top 5:een mahtuu pelkkiä skotlantilaisia: toista sijaa jakavat Scott Jamieson ja Marc Warren (-7) sekä kärkiviisikon täydentävät Doug McGuigan ja David Drysdale (-6). Viiden parhaan joukkoon Koivulla on matkaa vain kaksi lyöntiä.

Niin ikään perjantaina onnistunut Kalle Samooja (-2) jakaa 26. sijaa. Tapio Pulkkanen (+6) ja toisella kierroksella tuloksen 76 lyönyt Mikko Ilonen (+9) karsiutuivat kilpailussa, jonka cut-rajaksi muodostui +2.

Koivu starttaa kisan kolmannelle kierrokselle lauantaina kello 10.38 seuranaan Norjan Espen Kofstad. Samoojan ja Ranskan Romain Langasquen peli käynnistyy 41 minuuttia aikaisemmin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje