23.–30.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][26]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Kim Koivu luottavaisena vuoden ensimmäiseen kisaan: ”Monella osa-alueella on tapahtunut kehitystä”

Kovan työnteon nimeen vannova Kim Koivu on panostanut joulutauolla tekniikkaharjoitteluun, mutta malttanut myös levätä.

Viime vuoden CT-komeetta Kim Koivu liittyi suomalaisten harjoitusvahvuuteen Dubain leirille viime viikon torstaina. Viimeistelyharjoitusten jälkeen myös Koivu pääsee aloittamaan vuotensa Abu Dhabin rahakkaassa Rolex Series -turnauksessa keskiviikkona.

Kauden 2018/19 Koivu käynnisti jo viime vuoden puolella. Jos Koivun alku haastajakiertue Challenge Tourilla oli vahva, on startti pääkiertueellakin ollut lupauksia herättävä. Koivu on pelannut itsensä jatkokierroksille kolmesti neljällä yrittämällä kuluvan kauden kilpailuissa, ja kauden ensimmäisessä kilpailussa Hongkongissa hän sijoittui hienosti yhdeksänneksi.

Viime kauden (2017/18) puolella Koivu pääsi tetsaamaan siipiään ET:llä kymmenessä kilpailussa, joista hän keräsi neljä jatkopaikkaa.

”Minulle tuli kuukauden breikki kilpailuista, jonka aikana tein paljon tekniikkatreeniä ja pidin vähän myös taukoa mailoista. Monella osa-alueella on tapahtunut paljon kehitystä. Se on tuonut huomattavan eron peliin. Saa nähdä, milloin se alkaa näkyä myös tuloksessa”, Koivu pohti maanantaina.

Kauden neljässä kilpailussa Koivu on kirjannut kierroskeskiarvokseen 70,77 lyöntiä. Draivien keskimitta on ollut yli 299 jaardia eli reilut 273 metriä ja tarkkuus lähes 58 %. Viheriöosumaprosentti on huomattavan kova, yli 70%, ja puttimäärä alle 30 kierrosta kohti.

Alkukauden statistiikan pohjalta ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Koivun iskukyvystä, mutta sand save -tilastoa lukuun ottamatta tulokkaan peli näyttää kestävän hyvin pääkiertuetason haasteen.

Koivulla on jo selkeä käsitys siitä, millä tavoin menestystä ET:ltä on saavutettavissa.

”Täytyy pysyä kärsivällisenä ja valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla – ja tietenkin treenata enemmän kuin muut.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje