26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Kim Koivu ja Mikko Korhonen 12:n joukkoon Portugal Mastersissa

Koivun ei tarvinnut odottaa ensimmäistä top 10 -sijoitustaan kuukautta pidempään Euroopan kiertueen jäsenenä. Murheellinen loppu synkensi muuten hyvin pelanneen Mikko Korhosen päivän.

Kim Koivu (-15) pelasi loistavan kilpailun sunnuntai-iltana Vilamourassa päättyneessä Portugal Mastersissa. Hän löi turnauksen viimeisellä kierroksella tuloksen 67, ja nousi 15. sijalta näyttävästi seitsemännen sijan jakaneiden joukkoon.

Koivu esitti vahvaa peliä jo finaalikierroksen alkumetreillä. Hän kirjasi kolmannen birdiensä viidennellä reiällä, mutta ulosmenoon mahtui vielä kaksi bogia.

Helsinkiläinen laittoi uuden vaihteen päälle kierroksen toisella puoliskolla tehden reikien 10–14 jaksossa neljä birdieä. Hän jakoi tuossa vaiheessa neljättä sijaa, kunnes 16. reiän bogi toi lopussa pientä takapakkia.

Koivu sinetöi nousunsa pääkiertueelle kesken kauden voitettuaan Challenge Tourilla kolmannen kerran kuukausi sitten. Ensimmäinen top 10 -sijoitus ET:llä putkahti siten tilastoihin melkoista pikavauhtia.

Mikko Korhosen (-14) turnaus päättyi murheellisesti  Dom Pedro Victoria -kentän 18. reiällä kahteen veteen menneeseen lyöntiin ja triplabogiin.

Hän teki etuysillä yhden birdien ja kolme lisää sisääntulon puolivälin tuntumassa. Tuossa vaiheessa Korhosen top 5 -sijoitus näytti todennäköiseltä, mutta 16:lla lipsahtanut päivän ensimmäinen bogi toiseksi viimeisellä ohi lyöty birdieputti taisivat jäädä kaivelemaan mieltä.

”Näin tänään. Huono lopetus. Vikalla reiällä avaus lähti vähän hihaan ja jäi vasemmalle roikkumaan. Tuuli oli kuitenkin vasemmalta. Käytännössä kaksi päivän parasta draivia, mutta molemmat veteen. Raaka peli”, Korhonen sanoi.

Päätöskierroksella Korhosen kärsivällisyyttä koeteltiin, sillä hän joutui katselemaan useaan kertaan pallon kiertävän reiän sentin tai kahden etäisyydeltä.

”Alussa oli vähän nihkeää, vaikka hyviä paikkoja olikin muutama. Takaysillä pääsin hyvin mukaan peliin. Reiät 15–17 olisi pitänyt mennä alle parin, mutta menikin yhden yli.”

Korhonen tienasi Vilamourassa 31 650 euron palkintosumman. Viimeisen reiän par olisi tuonut hänelle kisassa jaetun neljännen sijan, joten triplabogi tuli maksamaan Suur-Helsingin Golfin kasvatille epäsuorasti noin 60 000 euroa.

Tapio Pulkkanen (-5) pelasi sunnuntaina kisan kolmannen 69 lyönnin kierroksensa, ja oli 63:s.

”Oli hyviä merkkejä ilmassa etuysillä. Sain vähän putteja sisään, mutta takaysillä oli aika rauhallista menoa. En saaanut toivottua nousua aikaiseksi”, hän sanoi.

Englannin Tom Lewis (-22) otti turnauksessa voiton kolmen lyönnin erolla maanmieheensä Eddie Pepperelliin ja Australian Lucas Herbertiin. Lewisille voitto Portugal Mastersissa oli toinen, edellinen tuli samalla kentällä seitsemän vuotta sitten.  27-vuotiaalla pelaajan tilastoissa ei ole muita ykköstiloja Euroopan kiertueelta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje