Kalle Samooja lähtee parantelemaan perjantaina asemiaan tilanteesta par. Kuva: Getty Images
European Tour |
28.2.2019

Kalle Samooja aamupäivän paras suomalainen Omanissa

Kim Koivulle ja Tapio Pulkkaselle jäi perjantaina hieman kirittävää karsintarajan yläpuolelle.

Kalle Samoojan 72 lyönnin kierros oli aamupäivän parasta suomalaisantia Muscatissa Al Mouj -kentällä käynnistyneessä Oman Open -turnauksessa.

Kierroksensa kentän 10. reiältä aloittanut Samooja teki heti kättelyssä bogin, jonka hän kuittasi nopealla birdiellä. Kaksi seuraavaa parista poikennutta reikätulosta oli bogeja, ja Samooja oli ennen kierroksen viimeistä kolmannesta tilanteessa kaksi yli.

Jatko sujui kuitenkin mallikkaasti, ja turkulainen nosti kahden birdien ansiosta kierrossaldonsa par-tulokseen.

Samooja jakaa 35. sijaa, kun osa iltapäivän starttaajista – Mikko Korhonen mukaan lukien – odottaa vielä kentälle pääsyä. Eroa kärkeen on viisi ja top 10:een kolme lyöntiä.

”Tiiltä peli oli varsin hyvää, mutta suurimmat kämmit tulivat raudoilla, joista bogit korttiin. Griinit olivat melko napakat ja liukkaat, joten pallo valui helposti ulos. Pari ”birkkua” olisin halunnut nähdä lisää, mutta ihan ok startti. Hyvällä lyömisellä kenttä tarjoaa kyllä paikkoja”, Samooja kertoi.

Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu (74) käyttivät kilpailun ensimmäiseen kierroksen kaksi lyöntiä Samoojaa enemmän.

”Hattu-Tapio” ajautui etuysillä melkoiseen virhesumaan, tehtyään kahdeksan ensimmäisen reiän jaksossa neljä bogia. Sisääntulossa virheet jäivät pienemmälle, ainoan bogin tultua 13. reiällä. Birdiejä Pulkkaselle kirjattiin kaikkiaan kolme.

”Taistelupäivä kaiken kaikkiaan. Tiiltä oli vähän hapuilua varsinkin alkukierroksesta. Myös lähipelissä annoin siimaa alussa. Tulos pysyi vielä siedettävänä. Huomenna nousuun”, Pulkkanen sanoi.

Koivu oli loppusuoralle asti Samoojan tahdissa, mutta hän teki kierroksen kahdelle viimeiselle reiälle harmillisesti bogitulokset.

”Raudoilla lähti monta lyöntiä vasemmalle, jota en usein tee. Silloin tällä kentällä on tosi vaikea pelata, kun hazardia (esteitä) on usein vasemmalla. Huomenna on ilmeisesti kova tuuli, eli pallon lentokaari pitäisi saada kuriin sitä varten”, Koivu sanoi.

Kaksikko jakaa tässä vaiheessa 109. sijaa.

Oman Openin kärkipaikkaa jakavat lukemassa viisi alle olevat Skotlannin Scott Jamieson, Zimbabwen Scott Vincent sekä Japanin Yusaku Miyazato. Kymmenen joukossa ei ole toistaiseksi pohjoismaalaisia.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.