16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Joko suomalaiset onnistuvat Valderramassa?

Hankala kisa-areena vaatii taktista kypsyyttä ja kenttätuntemusta. Andalucia Valderrama Masters päättää ET:n varsinaisen kauden.

Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu ovat mukana torstaina Espanjan Sotograndessa käynnistyvässä kauden 2018 viimeisessä Euroopan kiertueen ”runkosarjan” turnauksessa.

Kyseessä on palkintoarvoltaan kahden miljoonan euron Andalucia Valderrama Masters, jonka voittoa puolustaa kilpailua isännöivä Sergio Garcia.

Lähes 800 000 rankingpistettä koonnut Korhonen on Race to Dubai -listalla sijalla 49. Hän on jo varmistanut pääsynsä marraskuun alussa pelattaviin, ET:n finaali- ja Rolex-sarjaan kuuluviin Turkish Airlines Openiin ja Nedbank Golf Challengeen.

Mikäli Korhonen on myös edellä mainittujen koitosten jälkeen rankingissa 60:n joukossa, pääsee hän automaattisesti kuukauden kuluttua ohjelmassa olevaan kiertueen finaalikilpailuun, DP World Tour Championshipiin.

Korhonen jäi vuosi sitten käydyssä Valderrama Mastersissa neljän lyönnin päähän jatkopaikasta. Viikonlopun kierrokset pelattiin tuolloin kokonaan ilman suomalaisia, sillä viime viikolla kautensa British Mastersissa päättäneen Mikko Ilosen taival kilpailussa katkesi niin ikään 36 reiän jälkeen.

”Tämä on todella hieno kenttä ja hienossa kunnossa. Raffia on reilusti ja griinit ovat liukkaat. Tästä tulee hyvä testi. Ehdottomasti yksi vuoden hienoimmista kisaviikoista”, Korhonen sanoi.

Mikko Korhonen odottaa tämän viikon kilpailusta hyvää testiä. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkanen kertoi, että parin viikon takainen menestys Alfred Dunhill Links Championshipissä ja ET-kortin sinetöityminen toivat rauhaa tekemiseen. Menestymisen nälkää ne eivät kuitenkaan hänen mukaansa sammuttaneet.

Alamäkiputit ja chipit ovat todella vikkeliä.

Real Club Valderraman kentän koukeroita Kymen Golfin pelaaja on opiskellut huolella.

”Kenttä on yksi lemppareistani Euroopassa. Se vaatii tarkkoja avauksia ja lähestymisiä. Aika paljon olen käyttänyt aikaa kenttään tutustumiseen, ja nyt on tarkoituksena teroittaa lähipeli huippuunsa”, hän sanoi.

”Griinit ovat pienet, joten joka tapauksessa tulee paljon chippejä. Tärkeätä Valderramassa on pysyä oikealla puolella lippua. Alamäkiputit ja chipit ovat todella vikkeliä. Myös tiiltä pitää pysyä oikeilla puolilla, ettei joudu maskiin.”

Kim Koivu pelaa tällä viikolla viidennen European Tour -kilpailunsa kiertueen täysjäsenenä. Näissä parasta antia on tarjoillut Portugalin turnaus, jossa hän tienasi seitsemännellä sijallaan yli 46 000 euron ansiot. Edellisessä, Skotlannissa pelaamassaan kilpailussa helsinkiläinen karsiutui.

”Yksi haastavimmista kentistä, mitä on tullut pelattua. Kaikki pelin osa-alueet testataan, ja ellei lyö aivan piikkisuoraa palloa, niin pakko on työstää melkein joka lyönnistä kaarta”, Koivu sanoi.

”Harjoittelun osalta paljon ollaan lähipeliä treenattu, ja samoja asioita kuin viimeiset kolme viikkoa.”

Tällä viikolla suomalaisille lienee odotettavissa enemmänkin kannustusta.

”Suomalaisia on kivasti mukana täällä katsomassa, ja JP. Salakari olikin antamassa hyvää opastusta harkkakierroksella, miten kenttää yleensä täällä menestyksekkäästi pelataan.”

Kim Koivu pelaa Valderramassa viidennen turnauksensa ET:n täysjäsenenä. Kuva: Getty Images

Suomalaiset eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä juhlineet Valderamassa. Tämän viikon kilpailu on neljättä kertaa ET:n kalenterissa, eikä yksikään ”sinivalkoinen” ole toistaiseksi selvittänyt kilpailun karsintarajaa.

Ainoana jatkopaikan huumasta Valderramassa on päässyt nauttimaan Mikko Ilonen. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran vuonna 2007, jolloin kenttä isännöi vielä kiertueen finaaliturnausta, Volvo Mastersia. Ilonen sijoittui 11 vuotta sitten pelatussa kilpailussa 50:nneksi. Vuonna 2016 hän oli Real Club Valderrama Open de España -nimisessä kilpailussa viisi pykälää korkeammalla, kahdeksan lyöntiä paremmalla (300/+16) tuloksella.

Kilpailun eturivin suosikkeihin kuuluu Garcian ohella muun muassa Shane Lowry, joka sijoittui Portugalissa niukasti Koivun edelle. Hän oli vuodentakaisessa Valderraman turnauksessa 12:s, ja on tasapainoisen viikon sattuessa aina potentiaalinen menestyjä.

Garcian lisäksi Euroopan joukkueen muita Ryder Cup -tähtiä ei ole paikalla, mutta kapteenistosta kisaan osallistuvat Thomas Bjørn, LeeWestwood, Padraig Harrington sekä Robert Karlsson.

Valderrama on yks Espanjan tunnetuimmista kisa-areenoista. Kenttä on isännöinyt 16 Volvo Mastersia ja Ryder Cupin vuonna 1997. Robert Trent Jones Seniorin suunnittelema kenttä valmistui vuonna 1974, mutta on kokenut sittemmin pariin otteeseen merkittäviä muutoksia.

Kentällä ei yleensä mässäillä kovilla tuloksilla. Valderrama vaatiikin pelaajalta hyvää taktista silmää ja kärsivällisyyttä.

Suomalaisten lähtöajat avauskierroksella (Suomen aikaa):

10.35 David Drysdale-Soren Kjeldsen-Mikko Korhonen (tii 10)
11.25 Mikael Lundberg-Kim Koivu-Ricardo Gouveia (tii 1)
15.15 Felipe Aguilar-Paul Peterson-Tapio Pulkkanen (tii 10)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje