26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Joko tärppää kunnolla? ET-karsinnat jatkuvat Italiassa ja Englannissa

Iso joukko suomalaisia pyrkii tällä viikolla Peter Erofejeffin seuraksi karsintojen kakkosvaiheeseen.

Euroopan kiertueen karsintojen ykkösvaihe on edennyt puoliväliin. Seuraavaksi vuorossa ovat Italian Bogognossa ja Englannin Abingdonissa tiistaina käynnistyvät karsintaturnaukset, joihin osallistuu yhteensä seitsemän suomalaista.

Bogogno Golf Resortissa pelattavassa karsintaryhmä C:n kilpailussa ovat mukana Jani Hietanen, Juuso Kahlos, Jaakko Mäkitalo, Mikael Salminen, Henri Satama ja Linus Väisänen. Ossi Mikkolan osoite on Frilfort Heath Golf Club.

Kyseisestä joukosta suurin osa pelasi tällä kaudella Finnish Tourilla. Mäkitalo oli kotimaan kiertueen rankingin ykkönen, Salmisen ja Mikkolan täydennettyä kärkikolmikon. Satama sijoittui 15:nneksi ja Hietanen 22:nneksi.

Väisänen pelasi enimmäkseen Challenge Tourin kilpailuja ja heinäkuussa ammattilaiseksi siirtynyt Kahlos on keskittynyt lähinnä ET:n karsintoihin.

Kaikilla edellä mainituilla on Kahlosta lukuun ottamatta aiempaa kokemusta ET:n karsinnoista. Salminen ja Väisänen ylsivät viime vuonna aina karsintafinaaliin saakka, mutta eivät selviytyneet kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Aiemmin syyskuussa käytyihin ykkösvaiheen kilpailuihin suomalaisista osallistuivat Lauri Ruuska, Sami Santala, Peter Erofejeff, Niclas Hellberg, Alex Hietala, AleksiMyllymäki ja Teemu Putkonen. Heistä vain Erofejeff on onnistunut raivaamaan tiensä karsintojen seuraavalle portaalle.

ET:n karsintojen loput ykkösvaiheen kilpailut ovat ohjelmassa lokakuun toisella viikolla. Kakkosvaiheen neljä turnausta pelataan marraskuun alussa Espanjassa ja karsintafinaalin vuoro on 10.–15. marraskuuta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje