16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Italian avoimissa 45. sijoittunut Korhonen niukasti Ilosta parempi

Mikko Korhonen ja Mikko Ilonen pelasivat Milanon turnauksen finaalikierroksella harvinaisesti samassa ryhmässä. Francesco Molinari jätti loppusuoran taistelussa Danny Willettin kakkoseksi.

Milanossa pelattu Italian Open pystyttiin viemään päätökseen neljän kierroksen mittaisena, vaikka useat sade- ja ukkoskeskeytykset aiheuttivat järjestäjille päänvaivaa kolmena ensimmäisenä kilpailupäivänä.

Sunnuntaina neljännellä kierroksella nähtiin suomalaisittain varsin harvinainen tapahtuma, kun Mikko Korhonen ja Mikko Ilonen pelasivat samassa ryhmässä.

Korhonen pelasi sunnuntaina ensin loppuun kolmannen kierroksena ja viimeisteli neljä puuttuvaa reikää kolmella parilla ja yhdellä birdiellä. Kolmannen kierroksen tulokseksi merkittiin siten 70.

Neljänteen kilpailukierrokseensa Korhonen käytti kaksi lyöntiä vähemmän (68) tehtyään kolmen bogin lisäksi peräti kuusi birdietä.

Kiva päivä pelata toisen Mikon kanssa. Aika samanlaista peliä molemmilla, ei ihan ajassa kumpikaan. Birkkuja tuli jo ihan hyvin, suunta on hyvä. – Mikko Korhonen

Hän jakoi yhteistuloksella 277 (-7) kilpailussa sijan 45, mikä tuotti hänelle palkintorahaa 14 400 euroa.

Seuraavan kerran Korhonen ja Italiassa karsiutunut Roope Kakko kilpailevat torstaina käynnistyvässä Saksan Bad Griesbachin turnauksessa.

”Tosi rankka viikko. Alaselkä on aivan loppu. Ensi viikolla löytyy toivottavasti veto entistä paremmin”, Korhonen sanoi.

Ilonen hävisi Korhoselle lyönnillä, tulos 278 (-6) riitti jaettuun 54 tilaan. Hän kuittasi palkintorahaa 9 560 euroa, ja nosti kauden kokonaisansionsa 358 559 euroon. Pääsy Race to Dubai -listalla 60:n joukkoon jäi kuitenkin vielä toteutumatta.

Mikko Korhosella on muutama päivä aikaa vetristää alaselkänsä kuntoon. Kuva: Getty Images

Mikko Korhosella on muutama päivä aikaa vetristää alaselkänsä kuntoon. Kuva: Getty Images

llonen oli parhaimmillaan kentän kolmella par-viitosella, joilla hän teki neljän kierroksen aikana (12 yrityskertaa) yhdeksän birdieä ja kolme paria. Voiton vienyt Francesco Molinari (-9) ylsi samaan ja kakkoseksi sijoittuneen Danny Willettin tulos (-8) oli lyönnin heikompi.

Koko pelaajakatraan yhteenlasketun par-viitosten keskiarvon (n. -5), Ilonen alitti peräti neljällä lyönnillä.

”Löin kaiketi hyviä suorituksia etenkin par-viitosilla, jotka scoorasin kärkimiesten tahtiin. Tekemisen suhteen oli viikon paras päivä, tuntui siltä, että sain niistä puuttuneen hapen takaisin.”, Ilonen sanoi.

Vastaavasti laitoin aika ison läjän upotettavia putteja ohitse. Tulos olisi voinut olla parempi, mutta on hyvä lopettaa hyviin tuntemuksiin kentällä. Tulostaso oli yllättävänkin kova. – Mikko Ilonen

”Kaikkinensa saan olla tyytyväinen, että pääsin ykköstiille. Fysioni Pierre Johansson teki loistavaa työtä niskani kanssa, hän on palkkansa ansainnut.”

Lahtelainen pelaa ennen Race to Dubain finaalikisoja sekä Skotlannissa että Englannissa rahakkaat kisat, joissa hän voi varmistaa paikkansa Turkissa, Etelä-Afrikassa ja Dubaissa pidettäviin suuriin koitoksiin.

”Maanantaina on vielä Itävallassa yhteistyökumppanin tilaisuus, tiistaina lennän Suomeen. Seuraava kisa on St. Andrewsissa 6.–9. lokakuuta pelattava Alfred Dunhill Links Championship.”

Euroopan kiertueella juhlittiin Molinarin menestyksen myötä kotivoittajaa toisella peräkkäisellä viikolla. Viikko sitten KLM Openin nimellä kulkevassa Hollannin avoimessa mestaruusturnauksessa voiton otti Joost Luiten.

Molinarista tuli ensimmäinen italialainen, joka on pystynyt voittamaan vuodesta 1972 ET:n ohjelmassa olleen kotimaansa avoimet kahdesti.

”En olisi voinut aloittaa päätöskierrosta paremmin. Kun tein birdien 12:lla, ja pääsin neljän lyönnin karkumatkalle, kenties ajattelin, että voisin ottaa vähän rennommin. Jouduin kuitenkin välittömästi paineen alle. Lopussa ei ollut enää paukkuja jäljellä, pelasin vain tunteella”, Molinari sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje