26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Ilonen vahvalla esityksellä Kiinassa top 10:n tuntumaan – Pulkkanen täräytti hole-in-onen

Mikko Ilosella on Pekingin turnauksen finaalikierroksella jälleen hyvät näkymät menestykseen.  

Mikko Ilonen (-8) pelasi Volvo China Openin kolmannella kierroksella kilpailun tähän asti parhaimman tuloksensa, 67. Se nosti hänet neljän lyönnin etäisyydelle johtopaikkaa jakavista Espanjan Nacho Elvirasta ja Englannin Matt Wallacesta. Kuudetta sijaa jakaviin pelaajiin eroa on tuplasti vähemmän.

Ilonen kertoi jo torstain kierroksen jälkeen pelinsä olevan sellaisella mallilla, että se riittää koviin tuloksiin. Lauantain esitys oli tästä konkreettinen esimerkki.

Niukasti 20:n joukkoon mahtuva lahtelainen tehtaili kuusi birdieä, joista neljä tuli reikien 8–13 jaksossa. Ainoa bogi tuli kierroksen parhaan vaiheen jälkeen 14. reiällä.

”Lauantaina oli aineksia täydelliseen golfkierrokseen. Birdiepaikkoja tuli paljon, mutta nyt ei ollut kuumin päivä näillä tanssiparketeilla. Ei kuitenkaan valittamista, sillä tämä oli varsin paineeton moving day. Onnistuin tekemään vähän nousua tuloslistalla”, Ilonen kertoi Facebook-tilillään.

Golf oli tänään vaikea peli.

Ilonen palasi viime viikonloppuna lähes kahden kuukauden kilpailutauolta, ja pelasi heti jämäkän turnauksen. Kokenut pelaaja pystyy parhaimmillaan mihin vain, mutta Marokon kisan kolmas sija oli silti enemmän kuin kukaan osasi odottaa.

Tapio Pulkkanen kumautti pallon kuppiin yhdellä lyönnillä kentän kuudennella reiällä. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkasen päivän kohokohta oli Topwin Golf & Country Clubin kentän kuudennella reiällä tullut hole-in-one. Ässä taisi hieman hämmentää ”Hattu-Tapion” ajatuksia, sillä hän teki hetki seuraavalla reiällä tuplabogin ja vielä toisen sisääntulon alkajaisiksi.

Värikkäästä tuloskortista löytyi myös kolme birdieä ja kaksi bogia. Tulos 73 pudotti hänet kokonaistilanteeseen kaksi alle, ja sijoitus on Euroopan kiertueeseen kuuluvassa kilpailussa 54 reiän jälkeen jaettu 59:s.

”Golf oli tänään vaikea peli. Oli ilonhetkiä ja surunhetkiä. Huomenna vähemmän virheitä ja enemmän birkkuja”, Pulkkanen sanoi.

”Samalla pelisuunnitelmalla jatketaan. Treenit rundin jälkeen toivat positiivisen fiiliksen.”

Mailanaan hole-in-one-lyönnissä Pulkkanen käytti 123-metrisellä reiällä 53-asteista wedgeä. Onnistuminen tuli hänen kannaltaan hiukan myöhässä, sillä kisan ensimmäisestä hole-in-onesta tarjolla ollut autopalkinto, Volvo XC 90, meni ässän avauskierroksella 16. reiällä tehneelle Hideto Taniharalle. Japanilainen ei selvittänyt kilpailun cut-rajaa.

Ruotsin Alexander Björk (-11) on parhaana pohjoismaalaisena kolmatta sijaa jakavien joukossa.

Juttua päivitetty kello 11.59.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje