Ilonen ei saanut kiriä käyntiin Dubaissa - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Ilonen ei saanut kiriä käyntiin Dubaissa

Kärkikymmenikkö karkasi DP World Tour Championshipissä suomalaiselta jo yhdeksän lyönnin päähän. Piristynyt Victor Dubuisson nousi paalupaikalle.

Mikko Ilonen ei löytänyt lauantaina Euroopan kiertueen päätösturnauksessa kaipaamaansa avauspäivän kaltaista tunnetta. Tulokseksi hän sai toisen kierroksen tapaan 73 lyöntiä, ja on 54 reiän jälkeen jaetulla 48. sijalla.

Ilonen teki kaksi peräkkäistä bogia kierroksen alussa, mutta nousi takaisin peliin mukaan ulosmenon jälkipuolella tulleella kolmen birdien suoralla. Ilonen oli kierrostaan 13. reiän jälkeen kaksi alle, mutta kahdella seuraavalla tulleet bogi ja tupla latistivat tunnelman.

Lauantain kierroksen yleisilmeeseen ja lyönteihinsä Ilonen oli tyytyväinen kahta kahden reiän haksusjaksoa lukuunottamatta.

”Pelasin välipätkän (reiät 4–13) erittäin hyvin. Sain useita lähestymisiä peräkkäin lipun lähettyville”, hän sanoi.

Hänen seurassaan kolmena ensimmäisenä päivänä pelannut Renato Paratore laittoi kolme lyöntiä paremmaksi, eikä kaksikko näin ollen pelaa samassa ryhmässä enää finaalikierroksella.

”Sunnuntaina koetetaan vielä kerran rakentaa reilusti alle parin menevä kierros”, Ilonen totesi.

Victor Dubuisson on palannut pitkältä korpivaellukseltaan. Kuva: Getty Images

Victor Dubuisson on palannut pitkältä korpivaellukseltaan. Kuva: Getty Images

Loistavan 64 lyönnin kierroksen pelannut Victor Dubuisson (-13) nousi kilpailun paalupaikalle.

Vuosi on ollut ranskalaiselle odottamattoman kehno. Dubuissonin tämänvuotisten lyöntipeliturnausten paras sijoitus ennen viime viikon Nedbank Golf Challengea oli Mastersin 42. sija. Tilastoista löytyy muun muassa kuusi karsiutumista, yksi diskaus ja yksi keskeytys kolmen kierroksen jälkeen.

Sun Cityssä Dubuisson, 26, esitti lähes vuoden tauon jälkeen yhtä taidokasta peliä kuin joulukuussa 2015 käydyssä Nedbank Golf Challengessa. Tuolloin hän sijoittui neljänneksi tuloksellaan 280 (-8). Viime sunnuntaina lyönnin verran heikompi tulos riitti kolmanteen tilaan.

Nicolas Colsearts, Matthew Fitzpatrick ja Tyrrell Hatton jakavat Dubaissa kakkossijaa lyönnin päässä Dubuissonista.

Kaskella vaikea päivä Jakartassa

<a href=Janne Kaske menetti pelin taistelussa Indenesia Openin voitosta." width="630" height="419" />

Janne Kaske menetti pelin taistelussa Indonesia Openin voitosta.

Aasian kiertueen turnauksessa toista sijaa kahden päivän jälkeen jakanut Janne Kaske ei saanut peliään toimimaan lauantaina.

Hän ehti pelata huonon sään ja valon puutteen vuoksi kolmatta kierrostaan 17 reikää ollen tuossa vaiheessa urakkaansa neljä yli. Porvoolainen on 53 reiän jälkeen kokonaistilanteessa -5, mikä oikeuttaa jaettuun 24. sijaan.

Kaske sortui lauantaina useisiin virheisiin. Kahden birdien ohella hänelle kirjattiin kuusi bogia, joista kolme tuli putkeen reikien 15–17 jaksossa.

Tämä merkitsee sitä, että Kasken kortin säilyminen Aasian kiertueella jää varsin ohuen langan varaan. Voitto Indonesia Openissa olisi hoitanut asian kertaheitolla kuntoon. Nyt hänen viimeinen oljenkortensa on pärjätä kolmessa viimeisessä haastajakiertueen kilpailussa isolla menestyksellä.

Indonesian avointen kärkeen nousi nyt rutinoitunut Jeev Milkha Singh (-13). Toinen intialainen, Gaganjeet Bhullar, on lyönnin päässä toisena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)