16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Haotong Li hyytyi kun Dustin Johnson näytti konkarin mallia

Saudi-Arabian kisan voitto oli harvinaisesti jo toinen peräkkäinen yhdysvaltalaisille Euroopan kiertueen turnauksissa.

Kolmen kierroksen jälkeen Saudi Internationalin kärkipaikkaa Haotong Lin kanssa jakanut Dustin Johnson (-19) purjehti lopulta vastustamattomaan voittoon Royal Greens & Country Clubilla käydyssä kilpailussa. Eroa edellisen viikon tapaan vahvasti pelanneeseen nuoreen kiinalaiseen kertyi kaksi lyöntiä.

Li johti kilpailua finaalikierroksen puolivälissä lyönnillä tehtyään ulosmenossa kaksi birdieä Johnsonin yhtä vastaan. Molemmat tekivät takaysin alkajaisiksi päivän ensimmäisen boginsa, mutta tämän jälkeen ”DJ” ryhtyi heiluttamaan tahtipuikkoa.

Kun yhdysvaltalainen teki peräkkäiset birdiet toisen kolmanneksen päätteeksi, ja Li heti perään kaksi bogia, kallistui voitto tukevasti ensin mainitun suuntaan.

Lin leirissä nousi vielä toivonkipinää 15. reiän birdien ja Johnsonin seuraavalla veteen menneen lyönnin vuoksi. Jälkimmäinen näytti kuitenkin maailman terävimpään kärkeen kuuluvan pelaajan kylmäpäistä ratkaisupotentiaalia iskemällä kaksi birdieä kierroksen loppuun.

Voitto oli maailmanlistalla kakkoseksi nousevalle Johnsonille, 34, ensimmäinen Euroopan kiertueen tavallisissa turnauksissa. Näiden lisäksi hänen plakkaristaan löytyy ET:n logon alta yksi major-titteli (U.S. Open) sekä neljä WGC-sarjan kilpailun ykköstilaa.

Vaikka perjantaina kenttäennätyksen tehnyt Johnson oli turnauksen kiistaton ykköshahmo, on hyvässä iskussa oleva Li myös huomionsa ansainnut.

Hän putosi sääntöselkkauksen vuoksi viime viikon Dubain kilpailussa kolmannelta sijalta 12:nneksi, ja menetti paitsi tukun maailmanlistan pisteistä, myös reilut 80 000 euroa palkintorahaa.

Li ei jäänyt tätä enempää surkuttelemaan, vaan kokosi itsensä taistelemaan toisena peräkkäisenä viikonloppuna turnauksen voitosta. 23-vuotias pelaaja oli lauantaina liekeissä tehtyään päivän mittaan neljä eaglea, joista peräti kolme syntyi par-nelosilla. Tällä hattutempullaan hän pääsi myös Euroopan kiertueen ennätystenkirjoihin.

Nöyränä pelaajana Li korosti lauantain kierroksen jälkeen onnekkaiden pomppujen merkitystä, ja jätti näyttävät lyöntinsä onnistumisissa sivurooliin.

Viiden birdien suoralla sunnuntaina aloittanut Englannin Tom Lewis (-16) täydensi kärkikolmikon. Ruotsin Marcus Kinhult (-8) nousi parhaaksi pohjoismaalaiseksi jaetulla 18. sijallaan.

Haotong Li joutui taipumaan Dustin Johnsonin prässissä. Kiinalaista tultaneen kuitenkin näkemään tulevaisuudessa isompienkin kisojen kärkikamppailuissa. Kuva: Getty Images

Saudi International ei ollut kisan kaikille tähtipelaajille menestys. Dubaissa voittanut USA:n Bryson DeChambeau (-11) mahtui kuuden joukkoon, mutta paljon enempää iloista kerrottavaa ei isoista nimistä riitä.

USA:n Patrick Reed (OWGR 15.) ja Brooks Koepka (OWGR 2.) sijoittuvat top 50:n huonommalle puolelle. Maailmanlistan ykkösen, Englannin Justin Rosen pitkä jatkoon pääsyjen putki sen sijaan katkesi karsiutumiseen, ja aikainen kotiinlähtö tuli myös pohjoismaiden ainoalle miesten major-voittajalle Henrik Stensonille, jonka sitkeä alavireisyys ei ottanut vieläkään hellittääkseen.

Monet kilpailijat, joukossaan Rose, Sergio Garcia ja yksinäisenä suomalaisena karsinnan selvittänyt Mikko Korhonen (44:s) moittivat kilpailun hitaita ja epätasaisia viheriöitä. Oman mausteensa ainakin kilpailun alkupäivinä toi myös hankala tuuli, joskin turnauksen edetessä pelaajat oppivat tekemään tulosta uuden karhealla kentällä.

Surullisin episodi kohdistui Garciaan, joka kiukutteli useampana päivänä keskeneräisen oloisia peliolosuhteita. Pettymys johti lauantaina silminnäkijoiden mukaan viiden viheriön pinnan tärvelemiseen mailalla.

Pelaajat raportoivat Garcian asiattomasta käytöksestä, ja kilpailun tuomaristo diskasi espanjalaisen turnauksesta.

Kisa sai etukäteen paljon huomiota Saudi-Arabian noudattaman kyseenalaisen ihmisoikeuspolitiikan vuoksi. Tämän johdosta muun muassa UNICEF-lähettiläiden joukkoon kuuluva Paul Casey päätyi sivuuttamaan kilpailun. Näin teki myös Tiger Woods, jolle epävirallisten tietojen mukaan olisi tarjottu Saudi-Arabiassa jopa kahden miljoonan euron starttirahaa.

Euroopan kiertueen kilpailut jatkuvat ensi viikolla Australian Victoriassa. Tähän turnaukseen suomalaisista osallistuu ainoastaan Saudi-Arabiassa karsiutunut Kim Koivu. Suomalaiset palaavat kattavammalla joukolla kisaruljanssiin helmi-maaliskuun vaihteessa pelattavassa Omanin turnauksessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje