16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

ET:llä seitsemänneksi sijoittunut Kim Koivu: ”Viikko oli kokonaisuudessaan tosi hyvä”

Koivu muistutti, että onnistuneen kauden tuottamat hedelmät ovat pitkän työn tulosta.

Vain kolme kilpailua ensimmäiseen top 10 -sijoitukseensa Euroopan kiertueen täysvaltaisena jäsenenä tarvinnut Kim Koivu, 27, huokui Portugal Mastersin jälkeen tyytyväisyyttä.

”Hyvin meni peli. Alussa sain tehtyä paljon birdiejä, mutta etuysin loppuun tuli muutama huonompi lyönti. Etuysin alku oli taas hyvä, mutta 16:lla otin kolme puttia, enkä onnistunut tekemään yhden huonon pompun vuoksi birdieä seuraavalla”, hän totesi.

”Kokonaisuudessaan viikko oli tietysti tosi hyvä, vaikka sain taistella tendenssien kanssa, mutta parempaan päin”, jatkoi muun muassa Sergio Garcian kanssa samaa sijaa jakanut St. Laurence Golfin pelaaja.

Hienosti esityksestään huolimatta hän ei mielestään ollut millään osa-alueella varsinaisesti liekeissä.

”Koko viikko oli aika vaihtelevaa. Välilä avaukset olivat vahvoja ja välillä taas putit, joskin mikään osa-alue ei ollut erityisesti tulessa. Muutama 1,5 metrinen jäi tänään upottamatta, mutta ei voi mitään. Vähän oli ailahtelevaista, mutta isossa kuvassa onnistuin hyvin.”

Portugal Mastersista 46 320 euron palkintosumman tienannut Koivu muistutti, että pitkin kautta tulleet onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta, ja tulos on ollut sen mukainen.

”Hyvä kausi on pitkän työn tulos. Tämän on prosessi, ja välillä pitää mennä taaksepäin, että päästään eteenpäin. Itse osasin odottaa hyvää menestystä, vaikka sitä ei aina voi tietää, miten hyvin tulee kulkemaan. Lähipeli on kehittynyt, mutta vielä on matkaa.”

Hän uskoo, että onnistumisia saattaa tulla vielä kauden tulevissa koitoksissa.

”Seuraavaksi katseet kääntyvät Dunhilliin ja British Mastersiin. Olisi loistava juttu, jos saisin tällä kaudella lisää top-kymppejä ja pääsisin pelaamaan voitoista. Kiva päästä mukaan kolmeen viimeiseen kisaan, katsotaan mitä tuleman pitää.”

Tulevalla viikolla Euroopan kiertueella ei kilpailla Ryder Cupin vuoksi. Koivun mainitsemat Alfred Dunhill Links Championship ja Sky Sports British Masters pelataan lokakuun kahtena ensimmäisenä viikkona.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje