Kaksi asiaa: kärsivällisyys ja keskittyminen – mutta kuinkas sitten kävikään?
Matka Omanin paahtavasta helteestä Espanjan aurinkoon alkoi heti viimeisen kisapäivän eli lauantain iltana. Ensin oli pikku hyppy Mascatista Abu Dhabiin, sitten vaihdettiin konetta ja lennettiin keskellä yötä aamuksi Roomaan. Taas koneenvaihto ja sen jälkeen pieni siirtymä Barcelonaan. Lentojen yhteisaika vaihtoineen oli hieman yli 15 tuntia.
Barcelonan lentokentältä otimme vuokra-auton allemme ja jatkoimme reilun tunnin verran etelään Cambrilsin kaupunkiin ja majoittauduimme hotelliimme. Lopun sunnuntaita vietimmekin sitten varustehuollon (pyykkäys) ja palautumisen (päiväunet) merkeissä, olihan meillä vielä viisi päivää aikaa tutustua kilpailukenttiin.
Viiden päivän ”leirimme” aikana ennen kisoja pelasimme molemmat kentät läpi pikku paloissa vähintään yhteen kertaan. Maanantai ja tiistai olivat haastavia päiviä, kun kentille pääsi vielä green fee -pelaajiakin, jolloin joidenkin neljän hengen ryhmien etenemisnopeus oli surkean ja olemattoman välimaastossa.
Yksin pelattuna maanantainen harjoituskierros kesti Oliverilta viisi ja puoli tuntia. Siinä meinasi jo jutun aiheet käydä vähiin caddieltakin. Myöhään maanantai-iltana selvisi myös, että karsintafinaalissa pelaisi kaikkiaan kuusi suomalaista. kun Mikael Salminen pääsi uusinnan ja varapaikan kautta mukaan.
Avainasioiksi nostettiin kärsivällisyys ja keskittyminen olennaiseen.
Treeniviikon ohjelma oli hyvin samankaltainen joka päivä: herätys, hotellin runsas aamupala, golfkentälle harjoittelemaan, lounas golfkentällä, hieman lisää treeniä, hotellille suihkuun, päivällinen ja loppuilta internettiä tai TV:tä selaillen. Nuori herra Lindell kunnostautui erityisesti Salatut Elämät -maratonissa katsoen muutaman illan aikana liki kuukauden ajalta kaikki uusimmat ”Salkkareiden” jaksot.
Parina iltana ohjelmaan kuului myös padelia, jonka kyllä itse ihan nilkkani varjelemiseksi jätin väliin. Pelikavereiksi Oliver sai Kim Koivun ja hänen caddiensa Dominic Jonesin.
Vihdoin koitti ensimmäinen kisapäivä lauantai. Herätyksen jälkeen Oliver lähti pienelle aamulenkille ja minä olin vielä yhteydessä Oliverin valmentajaan Juha Juvoseen viime hetken vinkkejä varten. Avainasioina todettiin kärsivällisyys ja keskittyminen olennaiseen. Näillä eväillä siis liikkeelle.
Lähtöaikamme oli koko kilpailun viimeisessä ryhmässä Hills-kentän kymppitiiltä kello 11.00. Koska väylä 10 on par-kolmonen, olivat lähdöt tietenkin hieman myöhässä, kun ei reiän paikkakaan ollut sattunut ihan keskelle griiniä helpoimmalle kohdalle. Oliverin avauslyönti osui mainiosti neljän metrin päähän reiästä, mutta ensimmäinen putti alamäkeen karkasi puolitoista metriä pitkäksi. Kun paluuputti ei onnistunut oli ensimmäinen bogey saavutettu jo avausreiällä. Samalla myös pelaaja sai ensimmäisen sieppinsä epäonnistumisesta. Se siitä kärsivällisyydestä.
Toinen reikä tuotti par-tuloksen pienen metsäseikkailun jälkeen ja fokus oli taas oikeissa asioissa. Mutta kolmannella väylällämme (kentän 12) draivi aukesi hieman oikealle ja päätyi viheriöbunkkeriin tällä lyhyellä par-nelosella. Bunkkerilyönti oli varsin hyvä ja Oliver pääsi yrittämään birdietä hieman reilusta kahdesta metristä. Eipä mennyt sisään ja seuraava kiukunpuuska oli valmis. Ei siis pysynyt keskittyminenkään olennaisessa kovin pitkään.
Aloin miettiä aivan muita asioita, kuten millähän lennolla täältä voisi päästä pois.
Matka jatkui pelaajan kiukutellessa ja caddien yrittäessä parhaansa mukaan löytää pelaajalle oikeita sanoja sisäisen rauhan saavuttamiseksi. Helppoa se ei ollut, sillä huono lyönti vasemmalle metsään par 3 -väylällä 14 tuotti tuplabogeyn ja sen synnyttämän mielen roihun sammuttamiseen eivät eväät enää minulla riittäneet. Niinpä annoin pelaajan kiukutella kiukkunsa ja aloin miettiä aivan muita asioita, kuten millähän lennolla täältä voisi päästä pois.
Oma keskittymiseni muuhun kuin olennaiseen taisi auttaa pelaajaa, sillä hänen piti nyt miettiä ja pelikin alkoi hiljalleen kulkea. Ensimmäinen birdie syntyi väylälle 16 ja yhdeksän reiän jälkeen olimme tilanteessa +2. Birdiet vielä väylille 1 ja 2 ja olimmekin jo par-tilanteessa koko kilpailua ajatellen.
Kolmosväylä olikin sitten taas par-kolmonen, jotka eivät olleet meidän heiniä avauspäivänä. Bogey korttiin ja taas höyry nousi korvista. Onneksi höyryn paineita saatiin laskettua birdiellä vitosväylällä, mutta hidas pelitahti ja birdiemahdollisuuden missaaminen helpolla seitsemännellä väylällä pitivät pelaajan mielen synkkänä. Ja kun kahdeksannella väylällä (par 3) greeniosuman jälkeen tuli kolmella putilla bogey, ei matka seuraavalle tiipaikalle ollut lasten korville sopivaa kuultavaa. Onneksi seuraava väylä olikin jo kierroksemme viimeinen ja par-tuloksen jälkeen pääsivät sekä pelaaja että caddie rauhoittumaan. Tulos +1 ei ollut sitä mitä uskottiin ja toivottiin, mutta ei se mahdollisuuksia pilannut.
Toisena kisapäivänä pelattiin Oliverin suosikilla Lakes-kentällä. Olimme sopineet, että tänään emme antaisi psyyken saunan lämmetä niin kovin kuin edellisenä päivänä. Tässä olikin helppo onnistua etuysillä, jossa viiden par-tuloksen lisäksi syntyi neljä birdietä, joista kolme peräkkäin väylille 7–9. Etuysi neljä alle parin ja kokonaistilanne erinomainen -3.
Mutta usein hyvän olon tunne kostautuu. Pienen odottelun jälkeen kymmenennellä väylällä kolme ei-niin-hyvää lyöntiä jättivät puolisentoista metriä putattavaa par-tulokseen. Eihän se putti pudonnut ja henkinen kiuas alkoi taas lämmetä. Yhdestoista väylä selvittiin par-tuloksella, mutta kahdennellatoista jatkolyönti tuli alas viheriölle, josta se pomppasi viheriön taakse vesiesteeseen. Pallo ei aivan mennyt veteen asti ja sitä pystyi lyömään, jos vain seisoi vedessä. Oliver otti pois oikean jalan kengän ja löi pallon yli viheriön, josta kahdella lyönnillä reikään. Toinen bogey kolmen väylän jaksoon laittoi lisää puita kiukaan alle ja maltti ei enää ollutkaan valttia.
Kaksi seuraavaakin väylää menivät taas terapian tuiskeissa. Minä yritin rauhoitella ja Oliver kiukutella. Siinä samalla tehdyt kaksi bogeytä eivät mitenkään saaneet sessiota seestymään, vaan sekä kiuas että koko sauna oli tulessa. Loput väylät selvisimme par-tuloksilla taidon ja tuurin siivittämänä, mutta aineksia paljon ankeampaankin lopetukseen oli olemassa. Lopputuloksena toiselle kierrokselle tasan par ja kokonaiskilpailussa 76. sija. Vieläkään ei sitä mitä pitäisi, mutta pieniä väläyksiä on jo näkynyt. Nyt vain itsehillintä kuntoon ja reikä syönnilleen, niin hyvä tästä vielä tulee. Siitä juttua sitten muutaman päivän päästä.
Siinäpä se – aina sanotaan, että golf opettaa kärsivällisyyttä, mutta kukaan ei osaa sanoa milloin se opetus loppuu!!
:)) auttaisko näyttää ”keltaista korttia” , hyvä gädi kyllä tästä vielä hyvä tulee. Tsemppiä … Kaikki on samassa saunassa.