16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Eurooppa notkahti päätöspäivänä

Miguel Angel Jimenez ja Thongchai Jaidee luotsasivat joukkueensa tulokseen 10-10 lauantaina päättyneessä EurAsia Cupissa. Kuva: © Getty Images

It’s not over till it’s over. Tämän vanhan viisauden sai Euroopan joukkue karvaasti todeta, kun Aasian yhdistelmä nousi sen kanssa tasoihin EurAsia Cupin ratkaisupäivänä. Haasteottelua pistein 7-3 johtaneelle Euroopalle olisi riittänyt kaksinpeleissä 3,5 pistettä Cupin voittoon. Tavoite jäi 0,5 pistettä lyhyeksi, ja näin loppulukemiksi kirjattiin yllättäen 10-10.

Eurooppa aloitti kolmipäiväisen turnauksen loistavasti. Se vei nelipallo-ottelut puhtaasti 5-0, mutta siihen lento katkesikin. Vierasjoukkue oli ennen kaksinpelejä vielä neljän pisteen johdossa, vaikka nelinpeleissä oli jo selviä viitteitä kompuroinnista.

Euroopan ja Aasian välinen kamppailu toi lauantaina mieleen vuoden 2012 Ryder Cupin. Tuolloin kahden pelipäivän jälkeen miltei voittajaksi julistettu USA jäätyi kaksinpeleissä täydellisesti ja Eurooppa vei kannun vanhalle mantereelle.

Kaksinpelien suurin yllätys oli aasialaisten pelivire voittamissaan matseissa. Näistä yksikään ei mennyt viimeiselle reiälle asti. Ylivoimaisimmat voittajat lauantaina olivat Gaganjeet Bhullar 4/3 (vs. Thorbjörn Olesen), Siddikur Rahman 4/3 (vs. Stephen Gallacher), Hyung-sung Kim 4/2 (vs. Pablo Larrazabal) ja Thongchai Jaidee 3/2 (vs. Graeme McDowell).

Kun Joost Luitenin ja Gonzalo Fernandez-Castanon matsit olivat loppusuoralla, ei ottelun voittajasta voinut sanoa mitään suuntaan tai toiseen. Koumei Oda kavensi Luitenin etumatkan 16:lla yhteen reikään, mutta syvään huokaissut hollantilainen vei voiton täpärästi 1/0.

Fernandez-Castanolla kuoleman ottelu

Viimeisen kentällä olleen Fernandez-Castanon ja Hideto Taniharan välisen kaksinpelin tärkeys näkyi paitsi espanjalaisen kasvoilla myös otteissa. Matsin ja koko haasteottelun tasapelin kannalta merkittävimmäksi reiäksi osoittautui 16, jossa F-C tasoitti eaglellaan Taniharan johdon.

Hieman myöhemmin epävarman oloinen Fernandez-Castano onnistui 18:lla metrin pituisessa par-putissaan, ja pelasti griinin äärelle kokoontuneen Euroopan joukkueen totaaliselta häpeältä.

Euroopan piti viedä haasteottelu mennen tulleen nimiinsä. Olihan joukkue paperilla sen verran vahva, että Aasian mahdollisuuksia pidettiin etukäteen varsin pieninä. Joukkueturnaukset osaavat kuitenkin olla yllätyksellisiä.

Vaikka Aasia ei aivan yltänyt Medinahin kaltaiseen ihmeeseen, juhli se tasapeliä kuin voittoa konsanaan. Aasialaisten henkistä kanttia ei ole pidetty huippugolfissa erityisen kestävänä. Nyt kotijoukkue näytti, että siitä löytyy tiukan paikan tullen tappajan vaistoa. Ensimmäistä kertaa pelattu EurAsia Cup osoitti myös, että aasialainen huippugolf on matkalla pitkin askelin oikeaan suuntaan.

Kapteeni Miguel Angel Jimenez ja Jamie Donaldson olivat vierasjoukkueen syömähampaat Kuala Lumpurissa. Molemmat tienasivat Euroopalle 2,5 pistettä, ilman merkintöjä tappiosarakkeeseen.

Marko Kuivasaari 29.3.

Aasia ryhdistäytyi EurAsia Cupissa

Euroopalla on silti neljän pisteen johto ennen kaksinpelejä.

Stephen Gallacher (vas.) ja Gonzalo Fernandez-Castano joutuivat perjantaina ahtaalle japanilaisten vastustajiensa kanssa. Kuva:  &copy Getty Images

Stephen Gallacher (vas.) ja Gonzalo Fernandez-Castano joutuivat perjantaina ahtaalle japanilaisten vastustajiensa kanssa. Kuva: &copy Getty Images

Isäntäjoukkueella oli EurAsia Cupin toisena pelipäivänä toinen ääni kellossa. Aasia oli ottanut Euroopalta selkäänsä torstain nelipallo-otteluissa puhtaasti 5-0, mutta se nousi nelinpeleissä hallitsevaksi osapuoleksi. Aasia kokosi perjantaina kolme pistettä Euroopan kahta vastaan, joten tilanne on vieraiden eduksi nyt 7-3.

Päivän ensimmäisessä kapteenien ottelussa Miguel Angel Jimenez ja Pablo Larrazabal kohtasivat Thongchai Jaideen ja Kiradech Aphibarnratin. Ottelu eteni hienoisesti thaimaalaisten komennossa, sillä Jimenez ja Larrazabal kävivät reikien 5-17 välillä vain kertaalleen tasoissa vastustajiensa kanssa. Viimeisen reiän birdie pelasti lopulta Euroopalle puoli pistettä, joka maistui pelitapahtumiiin nähden lähes voitolta.

Ottelu Prayad Marksaeng-Hyung-sung Kim vs. Thomas Björn-Thorbjörn Olesen oli yhtä isäntien ryöpytystä. Peli sujui Glenmarien kentän neljänneltä reiältä lähtien täysin Marksaengin ja Kimin hallinnassa, kunnes tanskalaiset joutuivat kättelemään vastustajansa 15. viheriöllä. Turnauksen ensimmäinen kokonain piste Aasialle numeroin 4/3.

Sitkeät japanilaiset

Gonzalo Fernandez-Castanon ja Stephen Gallacherin ottelu Koumei Odaa ja Hideto Taniharaa vastaan oli tasalukemistaan huolimatta kaksijakoinen. Eurooppalaiset olivat 10. reiän jälkeen jo tilanteessa 3 up, mutta he joutuivat viisi reikää myöhemmin ottelussa altavastaajiksi. Fernandez-Castano ja Gallacher kaivoivat 17. reiän birdien ansiosta lopulta kohtuullisen tuloksen tässä taistossa.

Kun Graeme McDowell ja Jamie Donaldson voitelivat vastustajansa (Gaganjeet BhullarNicholas Fung) sisääntulon jämäkällä pelillään lukemin 2/1, oli kentällä enää yksi ottelu kesken. Tämä nelinpelimatsi näytti jo olevan taputeltu Joost Luitenin ja Victor Dubuissonin tehtyä bogin 16:lla.

Kun Luiten upotti 17. viheriön ulkopuolelta pitkän par-putin, jäi eurooppalaisille vielä pieni oljenkorsi viimeiselle. Lopullinen ratkaisu jäi Anirban Lahirin käsiin, jonka vähän yli kaksimetrinen par-putti putosi keskelle 18. reikää. Päivän viimeinen jaossa ollut piste Lahirille ja Siddikur Rahmanille luvuin 1/0.

EurAsia Cupin päätöspäivänä pelataan kymmenen kaksinpeliottelua. Euroopalle riittää Cupin voittoon lauantaina 3,5 pistettä.

Marko Kuivasaari 28.3.

Euroopalla vakuuttava aloitus Malesiassa

Isännät olivat vastaantulijoita joukkueturnauksen ensimmäisenä päivänä.

<a href=Thomas Björn (vas.) vastaanottaa Hideto Taniharan onnittelut päivän toisen matsin voitosta. Kuva: &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2014/03/14032709145479.jpg" width="505">

Thomas Björn (vas.) vastaanottaa Hideto Taniharan onnittelut päivän toisen matsin voitosta. Kuva: &copy Getty Images

Eurooppa kohtaa kolmipäiväisessä EurAsia Cupissa Aasian joukkueen. Torstain ohjelmassa oli viisi nelipallo-ottelua, perjantaina ovat vuorossa nelinpelit ja finaalipäivänä kaksinpelit. Kuala Lumpurissa, Malesiassa käynnistynyt turnaus pelataan nyt ensimmäistä kertaa.

Vierasjoukkue oli avauspäivänä täysin pitelemätön, sillä se vei nimiinsä kaikki matsit. Ensimmäisessä ottelussa Miguel Angel Jimenez ja toinen espanjalainen Pablo Larrazabal päihittivät Thongchai Jaideen ja Kiradech Aphibarnratin numeroin 2/1. Thaimaalaiset veivät nimiinsä ensimmäisen reiän, mutta kuutoselta alkaen ottelu eteni vieraiden merkeissä. Näin kapteeni Jimenez sai heti kättelyssä tärkeän henkisen yliotteen virkaveljestään Jaideesta.

Päivän toisessa ottelussa nähtiin pienoismaaottelu Japani vs. Tanska. Koumei Oda ja Hideto Tanihara pystyivät torstaina ainoina kotijoukkueen pelaajina hangoittelemaan viimeiselle reiällä saakka, mutta Thomas Björn ja Thorbjörn Olesen olivat etevämpiä lukemin 2/0.

Kaksi nuorta soturia Victor Dubuisson ja Joost Luiten eivät tarjonneet Prayad Marksaengille ja Siddikur Rahmanille omassa ottelussaan edes oljenkortta. Matsi alkoi kääntyä kolmannelta reiältä Euroopalle, eikä kaksikon Dubuisson-Luiten tarvinnut laittaa edes parastaan. Voittolukemat vieraille 3/2.

Eurooppa lyö lisää vettä myllyyn

Gonzalo Fernandez-Castanon ja Stephen Gallacherin ottelu oli päivän ylivoimaisin esitys. Eaglella aloittaneet eurooppalaiset eivät päästäneet vastustajiaan missään vaiheessa yhtä reikää lähemmäs, kunnes ero repesi sisääntulon alussa. Lopulta Gaganjeet Bhullar ja Anirban Lahiri tarjosivat pelikumppaneilleen kättä Glenmarien kentän 15. viheriöllä. Piste Euroopalle luvuin 4/3.

Torstain viimeinen matsi oli päivän tasaisin, vaikka Eurooppa pääsi loppusuoralla kaunistelemaan numeroita. Hyung-sung Kim ja Nicholas Fung johtivat ottelua vielä 10. reiän jälkeen, kunnes Graeme McDowell ja Jamie Donaldson ryhdistäytyivät. Vieraat siirtyivät matsissa ensimmäisen kerran johtoon 13. reiällä, ja viimeinen niitti tuli toiseksi viimeisellä. Ottelu McDowellille ja Donaldsonille numeroin 3/1.

Joukkueturnauksessa kaikki on aina mahdollista, mutta paperilla Euroopan huomattavasti vahvempaa yhdistelmää on paha horjuttaa 5-0-johtotilanteessa. Kapteeni Thongchai Jaideella on iso miettimisen paikka, millä aseilla lähteä kuromaan kiinni viiden pisteen tappioasemaa perjantain nelinpeleissä.

Marko Kuivasaari 27.3.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)