16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Euroopan kiertueella 21 kisaa Euroopassa – olympiavuosi muuttaa aikatauluja

Made in Denmark -kilpailu on pohjoismaisen golfin lippulaivatapahtuma. Kuva: Getty Images

Mielenkiintoisen kauden 2020 täydentävät Tokion olympiaturnaus ja Ryder Cup.

Euroopan kiertueen kausi 2020 käynnistyy vain neljä päivää sen jälkeen, kun Jon Rahmia juhlittiin Dubaissa sekä kauden 2019 finaaliturnauksen että Race to Dubai -kokonaiskilpailun voittajana.

Uusi kausi aloitetaan Etelä-Afrikan Malelanessa pelattavalla Alfred Dunhill Championship -turnauksella, johon ET:n suomalaisista osallistuu kiertuetulokas Sami Välimäki.

Kiertueen ohjelmassa oli alun perin samalla viikolla pelattavaksi tarkoitettu Hong Kong Open, mutta tämä turnaus jouduttiin peruuttamaan alueen levottoman tilanteen vuoksi. ET:n tarkoituksena on – olosuhteiden salliessa – järjestää Hongkongin kisa ensi vuoden alkupuolella.

Molemmat Pohjoismaissa pelattavat turnaukset käydään touko-kesäkuussa kolmen viikon sisällä, Made in Denmark välittömästi PGA Championshipin jälkeen ja Ruotsin kisa Scandinavian Mixed viikko ennen U.S. Openia. Näistä Tanskan kilpailun palkintopotti on kolme miljoonaa euroa, mikä tekee siitä yhden kauden rahakkaimmista ”perusturnauksista”. Race to Dubai -pisteitä on Himmerlandissa jaossa 4250 kappaletta.

Runsaan yleisömäärän vuosittain keräävään Made in Denmark -kilpailuun on tänäkin vuonna odotettavissa tasokas osallistujajoukko. Turnauksen voittoa puolustava Bernd Wiesberger otti Himmerland Golf & Spa Resortissa ensimmäisen kauden 2019 kolmesta voitostaan kuitaten puoli miljoonaa euroa palkintorahaa ja 710 ranking-pistettä. Se antoi itävaltalaiselle alkutahdit taistella Race to Dubai -kokonaiskilpailun voitosta aina Dubain finaaliturnauksen viimeisille kierroksille saakka.

Myös Tapio Pulkkanen kuului viime kaudella Tanskan kisan onnistujiin. Hän ansaitsi jaetulla 12. sijallaan vajaat 48 000 euroa, mikä oli ”Hattu-Tapion” kauden kolmanneksi suurin palkintosumma.

ET:llä pelataan torstaina alkavan Alfred Dunhill Championshipin jälkeen vielä Mauritiuksen ja Australian kultarannikon turnaukset, kunnes kiertue jää yli loppiaisen ylettyvälle tauolle. Vuoden 2020 avauskilpailu on South African Open, jota seuraa kolme perättäistä Lähi-idässä pelattavaa turnausta. Luultavassa jossakin näistä koitoksista Suomen koko ET-nelikko, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki, nähdään ensimmäisen kerran samalla kentällä.

Alkukauden viimeinen kiertueen kotitantereen ulkopuolella pelattava turnaus on Volvo China Open, jonka voittoa puolustaa Mikko Korhonen. 23.–26. huhtikuuta ohjelmassa olevan kisan turnauskenttä ei ole vielä tiedossa.

Välittömästi Lee Westwoodin isännöimää British Mastersia seuraa jossain päin Britteinsaaria pelattava kokonaan uusi kilpailu, jonka nimi ja tarkempi pitopaikka selviävät vasta myöhemmin.

Vuosi 2020 tuo tullessaan myös muutamia aikataulumuutoksia. Sergio Garcian säätiön isännöimä Andalucia Masters siirtyy kesäkuun lopusta huhti-toukokuun vaihteeseen. Real Club Valderraman kentällä pelattavasta kilpailusta käynnistyy Ryder Cup -karsinnan osa 2, mistä lähtien aina BMW PGA Championshipiin saakka ansaitut pisteet tulevat 1,5-kertaisina.

Mikko Korhonen juhli viime kaudella Volvo China Openin voittoa. Kuva: Getty Images

Andalucia Masters on kaikkiaan 21:sta Euroopan puolella pelattavista ET-kilpailuista ensimmäinen. Tämän jälkeen kiertue pysyttelee majoreita, Marokon turnausta ja Kiinan WGC-kisaa lukuun ottamatta tiukasti vanhalla mantereella aina finaalisarjan toiseen kilpailuun Nedbank Golf Challengeen saakka.

Trophee Hassan II – ja Scandinavian Mixed -kilpailut siirtyvät huhtikuun ja elokuun lopusta kesäkuun ensimmäiselle puoliskolle. Ranskan avoimet vaihtaa paikkaa lokakuun puolivälin tuntumasta takaisin edelliseen ajankohtaansa, heinäkuun alkuun ja British Masters hyppää toukokuun alkupuolelta heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin pelataan myös Tokion olympialaisten miesten golfturnaus.

Välittömästi Lee Westwoodin isännöimää British Mastersia seuraa jossain päin Britteinsaaria pelattava kokonaan uusi kilpailu, jonka nimi ja tarkempi pitopaikka selviävät vasta myöhemmin.

Kalenterissa on myös paikka neljättä kertaa ohjelmassa olevalle GolfSixes Cascais -turnaukselle, joka ei kartuta pelaajien Race to Dubai -pistesaldoa. Viihteellinen kilpailu käydään toukokuun toisena viikonloppuna Portugalissa.

Luvassa on kauden mittaan vähintään 46 kilpailua, joita pelataan 29 eri maassa. Kilpailumäärä säilyy täsmälleen parin edellisen kauden tasolla, jos aiemmin mainittu Hongkongin turnaus pystytään suunnitellusti järjestämään.

Kisoista kahdeksan on rahakkaita Rolex-sarjan turnauksia, ensimmäisen ollessa ohjelmassa jo tammikuun puolivälin jälkeen Abu Dhabissa. Muita ”runkosarjan” Rolex Series -kisoja ovat Irish Open (toukokuu), Scottish Open (heinäkuu), BMW PGA Championship (syyskuu) sekä Italian Open (lokakuu).

Kausi huipentuu tuttuun tapaan kolmella marraskuussa pelattavalla ET:n finaalisarjan (Turkish Airlines Open, Nedbank Golf Challenge ja DP World Tour Championship) Rolex-sarjan kilpailulla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje