26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET:n koronasääntöjä rikkonut yhdysvaltalaispelaaja häädettiin English Championshipistä

John Catlin missasi ET:n tämän viikon turnauksen käytyään paikallisessa ravintolassa. Kuva: Getty Images

Euroopan kiertue osoitti, ettei se salli lipsumista koronasäännöistä.

European Tour on langettanut ensimmäisen koronasääntöjen rikkomisesta johtuneen ”ulosajon”. John Catlin syyllistyi tiistaina Englannin Hertfordshiressä caddiensa Nathan Mulrooneyn kanssa rikkeeseen käytyään ravintolassa. Vaikka kyseessä oli paikallinen ravintola, pelaaja ja/tai hänen caddiensa saavat oleskella kisaviikolla ainoastaan turnauskentällä ja sen fasiliteeteissa tai omassa majapaikassaan.

Rikkomus johti siihen, että kiertue eväsi Catlinilta osallistumisoikeuden torstaina alkaneeseen English Championshipiin.

”Pyydän anteeksi tapahtunutta pelaajilta ja muilta turnauksen kanssa tekemisissä olevilta henkilöiltä. Ymmärrän European Tourin ratkaisun ja hyväksyn rangaistukseni”, Catlin sanoi.

Yhdysvaltalaispelaajan paikan Hanbury Manorin kentällä pelattavassa turnauksessa sai Etelä-Afrikan Wilco Nienaber.

European Tour noudattaa tiukkoja koronarajoituksia. Vain pelaaja ja hänen caddiensa saavat olla toistensa seurassa ja matkustaa keskenään. Sami Välimäen caddie Kyle Roadley kertoi hiljattain, että pelaajat ja caddiet eivät saa käydä edes tankkaamassa autoaan matkalla golfkentälle. Tällä viikolla kaksi pelaajaa ja heidän caddiensa saavat muodostaa klubiravintolassa neljän hengen pöytäseurueen, jota ei saa kuitenkaan vaihtaa.

Kalifornian Sacramentosta kotoisin oleva Catlin, 29, pelasi hyvän amatööriuran ja kuului New Mexicon yliopiston college-golfjoukkueeseen. Ammattilaisuraansa hän on luonut lähinnä Asian Tourilla, jolla Catlin on saavuttanut neljä voittoa.

Vuoden 2018 kolme ykköstilaa avasivat maailmanlistalla sijalla 242 olevalle Catlinille tien European Tourille. Hän sijoittui heinäkuussa käydyssä Austrian Openissa kahdeksanneksi, ja oli viime viikon Hero Openissa 51:s.

Catlin on ilmoittautunut ensi viikolla Walesissa pelattavaan Celtic Classiciin, mutta toistaiseksi ei ole tietoa, koskeeko hänen sanktionsa vain English Championshipiä.

Lue seuraavaksi: Samooja ja Pulkkanen pääsevät pitkästä aikaa samaan pöytään ET:n tiukassa kisakuplassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje