16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET:n Kenia Open peruttiin, edessä jopa kahdeksan viikon kisatauko?

Seuraavaksi liipasimella on Intian kilpailu. Sen peruminen tietäisi suomalaisille kahdeksan viikon kisataukoa.

Kenian valtio ilmoitti perjantaiaamuna peruuttavansa kaikki maassa pidettävät kansainväliset tapahtumat. Syynä perumisille on koronavirus, jonka leviämisen Kenia pyrkii estämään. Päätös on voimassa kuukauden ajan, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan.

Päätöksen johdosta Euroopan kiertueen Magical Kenya Open -kilpailu jää pelaamatta. Se oli tarkoitus pelata tulevalla viikolla 12.–15. maaliskuuta.

”Ymmärrämme ja tuemme täysin Kenian valtion päätöstä näinä vaikeina aikoina. Tutkimme edelleen mahdollisuutta pelata kisa toisena ajankohtana tänä vuonna”, ET:n nokkamies Keith Pelley sanoi.

Kenian kisa jälkeen ET:n kisakalenterissa on vuorossa Intian osakilpailu. Sitä ei vielä ole peruttu, mutta seuraavaksi jännitetäänkin, miten kisan käy.

Mikäli myös Intian kisa perutaan, jatkuvat suomalaisten pelit vasta huhtikuun lopussa Andalucia Mastersissa, sillä Intian kisan jälkeen pelattaviin WGC Match Playhin ja Masters Tournamentiin suomalaisilla ei ole paikkoja.

Tiedossa on siis mahdollisesti jopa kahdeksan viikon kisatauko.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje