26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista

26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Erofejeff nousi 11:nneksi Norwegian Challengessa

Peter Erofejeff löysi hyvän vireen sopivasti Vacon Openin alla.

Peter Erofejeff sijoittui 11:nneksi Challenge Tourin Norwegian Challenge -kilpailussa. Erofejeff (-8/ 280) pelasi nousujohteisen kilpailun, joka huipentui päätöskierroksella syntyneeseen tulokseen 69 (-3).

Erofejeff lähti päätöspäivään sijalta T36. Kierros käynnistyi ryhdikkäästi, ja jo kahdeksan reiän jälkeen Erofejeff oli tuloksessa neljä alle. Takalenkillä syntyi vielä yksi birdie ja kaksi bogeya.

Miklagardin kentällä pelatun kilpailun voitti kahden lyönnin turvin Ranskan Benjamin Hebert. Erofejeff ansaitsi 11. sijalla noin 3060 euroa.

Ensi viikon torstaista alkaen Challenge Tour -golfia voi seurata koti-Suomessa, kun Suomen golfkesän ykköskilpailu Vacon Open pyörähtää käyntiin Kytäjällä. Myös Erofejeff on mukana kilpailussa.

Toni Hakula ja Tapio Pulkkanen karsiutuivat Norjassa kahden kierroksen jälkeen.

Suomalaispelaajille Challenge Tour on kuluvalla kaudella ollut vaikeasti valloitettava työmaa. Erofejeffin sijoitus sivuaa Jaakko Mäkitalon Azerbaizanissa saavuttamaa kauden parasta tulosta, kertaakaan suomalaiset eivät ole yltäneet CT:llä 10 parhaan joukkoon. Se on korjattavissa Kytäjällä.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

  • Sijoitusneuvoja says:

    Hieno suoritus, mutta ammattialsen tiliksi kohtuullisen vaatimaton. Tuskin noilla vielä kalliita sijoitusneuvojia tarvitsee palkata. Kallista hommoo tuo ”ammattilaisuus” – no tuolla reissulla kai pääsi jo plussan puolelle.

  • Sijoittaja says:

    Tuosta summasta Tour ottaa osansa, mahdollisesti maakohtainen verottaja osansa, valmentaja ja fysiikkavalmentaja osansa, manageri ottaa osansa. Loput menee lentoihin, hotelleihin, elämiseen jne. Mitä jää yli itselle tavalla tai toisella, siitä sitten lähtee asianmukaiset verot. Ei siitä taida paljoa näppiin jäädä. Näin siis mikäli ammattimaisesti ammattiaan harjoittaa, puuhastelut erikseen.