26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Koivisto–Nuutinen on ollut voittamaton pelaaja-caddiepari, vaikka roolit ovat vaihtuneet

Tiia Koivisto ja Sanna Nuutinen ovat olleet toinen toistensa onnenamuletteja.

Sanna Nuutinen kuittasi Tiia Koiviston uusintacaddienä kahden vuoden takaiset "kalavelat".

Sanna Nuutinen pääsi viime lauantaina todistamaan aitiopaikalta caddien roolissa Suomen naispelaajien historian viidettä LET-voittoa. Nuutisen pesti apulaisena oli kuitenkin lyhyt, sillä hän toimi uransa ensimmäisen LET-voiton ottaneen Tiia Koiviston caddienä vain yhden reiän ajan. Koivisto ratkaisi Australian Whitney Hillieriä vastaan pelaamansa uusinnan edukseen heti ensimmäisen reiän birdiellä.

Koivisto oli pyytänyt Nuutista caddiekseen heti, kun oli selvinnyt, että kilpailussa päädytään uusintaan. Nuutinen lupautui tehtävään, mutta epäili hetken, voiko lähteä kentälle asussa, jossa oli seurannut Koiviston peliä päätöskierroksella kentän laidalta.

”Mulla oli rikkinäiset farkkusortsit jalassa. Tuli vähän paniikki, että onko tämä etiketin mukaista”, Nuutinen kertoi nauraen.

Nuutinen kävi varmistamassa asian kilpailun tuomarilta, jolle farkkusortsit caddieasuna kelpasivat. Apuun tuli kuitenkin Nuutisen tavoin kilpailun cutista pudonnut Linda Henriksson, joka tarjosi Nuutiselle lainaan autossaan ollutta golfhametta. Nuutinen vaihtoi sortsit hameeseen, lähti Koiviston mailat mukanaan kentälle ja loppu on suomalaista golfhistoriaa.

Caddienä Nuutinen pääsi maksamaan Koivistolle vanhat ”kalavelkansa”. Kun Nuutinen voitti kaudella 2020 LETAS-kiertueen osakilpailun Sveitsissä, hän otti voittouusintaan caddiekseen juuri Tiia Koiviston. Sekin uusinta päättyi suomalaiskaksikon voittoon heti ensimmäisellä uusintareiällä.

”Nyt ollaan tasoissa”, Nuutinen totesi ja toivoi, ettei kummankaan tarvitsisi enää jatkossa ”kädätä” toisilleen.

”Toivottavasti rupeamme pelaamaan sillä tasolla, että kummallakin on ammatticaddiet viikosta toiseen bägillä. Kiva olla kentän reunallakin ja tsempata kaveri voittoon. Kaikkein parasta on tulla 18. griinille ja suihkuttaa samppanjaa kaverin niskaan.”

Lue seuraavaksi: Tiia Koivisto petasi hienot lähtökohdat Suomen kotikisalle syyskuussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje