16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

EM-kultamitalijoukkueen avainpelaaja Matias Honkala – ”Järisyttävän upea fiilis”

Nevas Golfia edustava Honkala voitti viisi ottelua kuudesta ja määritti joukkuehengen avaimeksi menestykseen.

Suomen ensimmäinen amatöörien joukkuekulta sinetöityi lauantaina Berliinissä finaaliottelussa lyöntipeliosuuden voittanutta Englantia vastaan.

Kahden nelinpelin lisäksi otteluissa pelattiin viisi kaksinpeliä. Suomalaiset voittivat Englantia vastaan molemmat nelinpelit.

Aleksi Myllymäen ja Matias Honkalan urotyö Matthew Jordanin ja Gian Marco Petrozzin kaatamisessa oli ottelun kulmakiviä.

Jordan on amatöörien maailmanlistan viitonen, jolle Honkala hävisi Amateur Championshipissa ensimmäisen kierroksen ottelunsa. Petrozzi voitti Berliinissä henkilökohtaisen lyöntipeliosuuden, joten he muodostivat kisojen kovimman parin.

Honkala ja Myllymäki olivat ”paperilla” selvästi altavastaajia, suomalaisten tulokset lyöntipeliosuudella olivat keskimäärin peräti neljä lyöntiä englantilaisia heikompia.

”Meillä oli Aleksin kanssa mahtava fiilis nelinpeleissä. Taisimme tehdä kolmessa voittamassamme ottelussa yhteensä yhden bogeyn. Englantilaisia emme lähteneet kumartamaan, pelasimme omaa peliämme. Lyöntipelini  oli ihan timanttisessa kunnossa koko viikon, ei jäänyt paljon jossiteltavaa”, Honkala tuumi kultamitali kaulassaan ennen päätösillallisia.

”Tämä viikko oli ihan tärisyttävän upea kokemus. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen, olimme sitoutuneita tavoitteisiimme. Mikael ( Mustonen) ja Matti (Lindholm) osasivat hengen luomisen todella hyvin”, Honkala jakoi tunnustusta kaksikolle, joka oli miesten joukkueen peräsimessä ensimmäistä kertaa.

Matias Honkala (kuvassa.) ja Sami Välimäki toimivat Linna Golfissa pelattavassa St Andrews Trophyssa isäntämaan yleisömagneetteina.

Kokemus miesten EM-kisoista oli ensimmäinen myös Honkalalle, joka edellisvuonna oli junnujen joukkueessa.

Lyöntipeliosuudella hän oli  Nick Faldon suunnittelemalla kentällä 96:n pelaajan joukossa jaetulla yhdeksännellä sijalla (68-71). Nelinpeleissä saldo oli puhdas, kolme voittoa, kolmesta kaksinpelistä hän voitti kaksi.

”Uskon, että voittamamme kultamitali antaa lisää itseluottamusta ja uskoa sekä pelaajille, kuin myös taustajoukoille ja lajia seuraaville. Kyllä tämä tapahtuma monella tavalla menee suomalaisen golfin historiaan isoilla kirjaimilla”, Matias Honkala totesi varsin aiheellisesti.

Hänen kilpakalenterissaan seuraavana on Linna Golfissa pelattava Manner-Euroopan ja Iso-Britannian & Irlannin välinen perinteinen St Andrews Trophy.

Elo-syyskuun vaihteeseen ajoittuvat amatöörien MM-kisat pelataan kolmemiehisin joukkuein Irlannissa. Matias Honkalalla on vahvasti ainakin toinen jalka joukkueessa.

”Syksyllä käynnistyvät myös ET:n karsinnat, joissa menestyminen ratkaisee sen, siirrynkö ammattilaiseksi vai pelaanko myös kauden 2019 amatöörinä.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje