16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Kilpagolf - PGA Tour

Dustin Johnson jättää olympiakisat pelaamatta ja satsaa mieluummin PGA Touriin

Dustin Johnsonia ei nähty Rion olympiakisoissa eikä kelkka kääntynyt Tokioon mennessä. Kuva: Getty Images.

Jos olympiagolfia tänä vuonna ylipäänsä pelataan, tehdään se ilman maailmanlistan ykköstä.

Maailmanlistan ykkönen, Yhdysvaltojen Dustin Johnson ilmoitti The Players Championship -kilpailun yhteydessä, että hän ei aio osallistua Tokion olympiakisojen golfkilpailuun. Johnson jätti myös Rion olympiakisat väliin vedoten tuolloin Zika-virukseen. Tällä kertaa Johnson ei vetäytynyt viruksen taakse suojaan, vaan ilmoitti suoraselkäisesti haluavansa keskittyä PGA Tourin kilpailuihin.

”Se on aivan keskellä tiukkaa kisajaksoa, siksi pähkäilin, mitä teen kisan kanssa. Matka sinne on pitkä ja WGC-kisa on heti seuraavalla viikolla. The Open pari viikkoa aiemmin. Siinä on paljon matkustamista…”, Johnson perusteli.

Johnson on ensimmäinen maailmanhuippu, joka ilmoittaa jättävänsä olympiakisat väliin. Rion olympiakisoissa, joissa golf oli ensimmäistä kertaa mukana sitten vuoden 1904 useat huippupelaajat, kuten Dustin Johnson, Rory McIlroy, Jason Day, Jordan Spieth ja Graeme McDowell jättivät kilpailun pelaamatta.

Riossa kultaa pokkasi miesten kilpailussa Justin Rose, hopeaa Henrik Stenson ja pronssia Matt Kuchar.

Johnsonin kieltäytyminen avaa paikan jollekin toiselle yhdysvaltalaispelaajalle. Kustakin maasta kisoihin pääsee maksimissaan kaksi pelaajaa. Kuitenkin niin, että jos maalla on maailmanlistan 15 parhaan joukossa enemmän kuin kaksi pelaajaa, voi kisoihin päästä maksimissaan neljä edustajaa kyseisestä maasta. Yhdysvaltalaisia on maailmanlistan 15 parhaan joukossa tällä hetkellä 11.

Johnsonin ratkaisu on helppo ymmärtää, sillä keskikesällä kilpailutahti on äärimmäisen kiivas. The Open pelataan 15.–18.7. ja olympiaturnaus 29.7.–1.8. WGC-FedEx St. Jude Invitational alkaa jo 5.8.

FedEx Cupin kolmen kisan mittainen finaalisarja taas alkaa jo 19. elokuuta.

”Jos aikaa olisi yhtään enempää, ja jollei pitäisi lentää Tokiosta Memphisiin WGC-kisaan, olisin miettinyt asiaa varmasti enemmän”, Johnson sanoi.

Jonkinlaisena kaunisteluna Johnsonin päätöstä voi silti pitää, sillä hän ilmoitti jo vuonna 2020 ettei osallistu Tokion kisoihin, jotka sittemmin siirrettiin kuluvalle vuodelle. Ilmeisesti olympialaisten arvostus huippugolfareiden kohdalla ei edelleenkään ole niin suurta kuin esimerkiksi majoreiden.

Se on osaltaan ymmärrettävää. Toisaalta asian voi nähdä niinkin päin, että majoreita pelataan joka vuosi neljästi, olympialaisia kerran neljässä vuodessa. Nähtäväksi jää, arvostetaanko olympiavoittajia lopulta golfissakin jopa enemmän kuin major-voittajia.

Johnson puolustaa FedEx Cupin voittoa ja näyttää satsaavan kaikkensa pystyäkseen tekemään sen onnistuneesti. Silti ei voi välttyä kysymästä, miksi hän ei ole valmis jättämään vaikka Memphisin WGC-kisaa väliin olympialaisten sijaan. Rahasta Dustin Johnsonin valinta ei jää kiinni. Pelkästään palkintorahoina miehen lasketaan ansainneen urallaan yli 71 miljoonaa dollaria. Starttirahoineen ja sponsorituloineen varmasti pitkälti yli 100 miljoonaa.

Olympiagolf hakee edelleen paikkaansa pelaajien arvoasteikolla. Arvo on sitä suurempi, mitä enemmän huippupelaajia kisassa nähdään. Muita poisjääntejä ei ole toistaiseksi raportoitu.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje