26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Duke voitti vihdoinkin

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ken Duke voitti 44-vuotiaana ensimmäisen kerran PGA Tourilla. Kuva: All Over Press

Ken Duke tarvitsi 187 starttia PGA Tourilla, kunnes ensimmäinen voitto tärppäsi. Hän sinetöi saavutuksensa Travelers Championshipin toisella uusintareiällä Chris Stroudia vastaan. Upotettuaan hieman yli puolimetrisen birdieputtinsa 44-vuotiaan Duken kasvoilta paljastui suuri helpotus.

”Tämä on ollut pitkä tie”, pian 20 vuotta ammattilaisena pelannut Duke sanoi. ”Olen ollut erilaisilla minitoureilla, Canadian Tourilla, Asian Tourilla, South African Tourilla ja Web.com Tourilla, mutta on hienoa olla osa tätä isoa PGA Tourin perhettä.”

Duke on kuudes pelaaja kahdeksan vuoden aikana, joka saavuttaa ensimmäisen voittonsa PGA Tourilla Connecticutin kisassa. Aikaisempia debyyttivoittajia ovat olleet JJ. Henry (2006), Hunter Mahan(2007), Bubba Watson (2010), Fredrik Jacobson (2011) ja Marc Leishman (2012).

Ennen viikonvaihteen turnausta maailmanlistalla sijalla 144 ollut Duke tienasi 500 FedExCupin pisteeen lisäksi n. 1,1 miljoonan dollarin palkintoshekin.

”Sinun on uskottava itseesi kaikessa mitä teet”, Duke sanoi. ”Siksi nuo huippukaverit voittavat kisoja viikosta toiseen. Seuraava voitto saattaa tulla jo helpommin, niin minusta nyt tuntuu.”

Niin ikään ensimmäistä voittoa pääkiertueella tavoitellut Stroud nousi näyttävästi Duken kanssa playoffiin. 72. reiällä 15-metrisen chipin upottanut pelaaja teki vastustajansa tavoin uusinnan ensimmäisellä parin, mutta ei mahtanut Duken vastustamattomalle lähestymislyönnille mitään ratkaisevalla reiällä. Kaksikko päätyi neljän kierrokseen jälkeen tulokseen 268 (-12).

Kanadan Graham DeLaet jäi uusinnasta lyönnin päähän ja oli kolmas. Neljänneksi sijoittunut Bubba Watson (-10) tyri mahdollisuutensa 16. reiän (par-3) kuutoseen. Webb Simpson ja J.J. Henry (-9) jakoivat viidettä sijaa.

Park löi Ryun uusinnassa

<a href=Inbee Park pelaa upeasti naisten Yhdysvaltain kiertueella. Kuva: All Over Press">

Inbee Park pelaa upeasti naisten Yhdysvaltain kiertueella. Kuva: All Over Press

Inbee Park osoitti sunnuntaina, miksi hän on tällä hetkellä naisten maailmanlistan ykkönen. Park sai Arkansas Championshipin uusinnassa vastaansa toisen korealaisen So Yeon Ryun, joka taipui ensimmäisellä jatkoreiällä. Park ja Ryu pelasivat 54 reikää tuloksella 201 (-12) lyöntiä.

Voitto oli Parkille jo kauden viides, näistä kaksi on major-voittoja. Mikäli Park kuittaa nimiinsä seuraavaksi pelattavan US Women’s Openin, tulee hänestä vasta toinen saman kauden aikana kolme majoria voittanut pelaaja LPGA-kiertueen historiassa.

Pinnacle Country Clubilla pelattua kisaa avauskierroksen jälkeen johtanut Mika Miyazato hävisi korealaisille lyönnillä ja oli kolmas. I.K. Kim, Stacy Lewis ja ilmiömäinen amatööri Lydia Kojakoivat neljättä sijaa kokonaistuloksellaan kymmenen alle.

Suzann Pettersen ja Beatriz Recari (T7) olivat turnauksen parhaat eurooppalaiset. Eroa kärkikaksikkoon jäi kolme lyöntiä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje