16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Debyyttivoittajalle ylivoimainen ykköstila ja viimeinen paikka PGA Championshipiin

Kyoung-Hoon Lee nappasi komean ja painavan lasipokaalin syleilyynsä Byron Nelsonin kisan päätösseremonioissa. Kuva: Getty Images

Kyoung-Hoon Lee pääsi yllättämään takavasemmalta, kun huomio oli finaalikierroksella täysin muissa pelaajissa.

Kyoung-Hoon Lee (-25) teki kovan tempun kampeamalla itsensä kolmen lyönnin voittoon sunnuntaina McKinneyssä Texasissa päättyneessä PGA Tourin kilpailussa.

AT&T Byron Nelson -turnauksen ykköstila oli eteläkorealaiselle ensimmäinen pääkiertueella, ja se tuotti hänelle viimeisen tarjolla olleen paikan torstaina käynnistyvään kauden toiseen majoriin.

Päätöskierroksen alla voittotaistelun arveltiin olevan Sam Burnsin, Jordan Spiethin, Alex Norénin ja kumppaneiden heiniä. Tuloksen 66 pelannut Lee kuitenkin iski kahdeksan ensimmäisen reiän aikana viisi birdieä, ja livahti ennakkosuosikkien pettäessä omille teilleen.

Lee sai huhkia voittonsa eteen todellisessa koiran ilmassa. Kisa keskeytettiin kovan sateen vuoksi lähes 2,5 tunniksi, kun kärkiryhmä oli 16. reiällä, ja kentänhoitajilla oli täysi työ lanata lätäköityneet viheriöt pelikelpoisiksi loppuhuipennusta varten.

Ennen TPC Craig Ranch -kentällä pelattua turnausta Lee kärkkyi mahdollisia peruutuksia tämän viikon major-kilpailuun kolmannella varasijalla. Tällä viikolla hän debytoi PGA Championshipissä, mutta on pelannut aiemmin kahdesti U.S. Openissa – molemmissa, sekä vuoden 2014 että 2019 turnauksessa kohtaloksi koitui karsiutuminen.

Kuusi kilpailua Aasiassa pelattavilla kiertueilla voittanut 29-vuotias pelaaja nousi saavutuksensa myötä ensimmäisen kerran urallaan top-sataseen kammeten itsensä hienosti sijalle 59.

Edellisen kilpailunsa voittanut Sam Burns (-22) oli legendaarisen Byron Nelsonin nimikkokilpailun kakkonen. Irlannin Seamus Power (-18) mahtui jaetulla yhdeksännellä sijallaan ainoana eurooppalaisena kymmenen parhaan joukkoon.

Voittokahinoissa vielä lauantain kierroksen jälkeen ollut Alex Norén (-15) menetti otteensa viikonloppuna ja pelasi päätöspäivänä vaisun 74 lyönnin kierroksen. Ruotsalainen putosi lopulta kolmannelta sijalta top 20:n ulkopuolelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje