26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Comebackin tehnyt Krista Bakker päässyt LET:llä hyvään vauhtiin – ”Mukava olla takaisin kisakentillä”

Krista Bakker oli tyytyväinen esitykseensä Jabra Ladies Openin ensimmäisenä päivänä. Kuva: Tristan Jones/LET

Bakker keikkuu Ranskan turnauksen ensimmäisellä kierroksella kärkikymmenikössä.

Krista Bakker sai hyvän alun Ranskassa kuuluisalla Evian Resort Golf Clubin kentällä pelattavassa Ladies European Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen avauskierroksella tuloksen 70 (-1), ja on parhaana pohjoismaalaisena jaetulla kahdeksannella tilalla.

Torstaina kolme birdieä ja kaksi bogia tehnyt Bakker on kärjessä olevaa Jabra Ladies Openin voittoa puolustavaa Englannin Annabel Dimmockia kolme lyöntiä perässä.

”Tämän päivän peli tuntui hyvältä. Löin paljon griiniosumia ja puttipeli oli hyvää. Kenttä on melko haastava ja griineillä löytyy mukavasti kaltevuuksia, joten pysyin kärsivällisenä puttien suhteen”, Bakker kertoi.

Bakker, 27, pelaa toista kilpailuaan LET-kiertueella pyörrettyään muutama kuukausi sitten vuoden 2019 joulukuussa tekemänsä lopettamispäätöksensä. Paluu tapahtui viime viikolla Italiassa käydyssä turnauksessa, missä hän raivasi tiensä välittömästi jatkoon ollen kisassa 43:s.

”On mukava olla takaisin kisakentillä”, hän totesi.

Tuloksen 72 pelannut Sanna Nuutinen (T22) ja lyönnin verran enemmän kierrokseensa käyttänyt viime viikon kakkonen Ursula Wikström (T29) mahtuvat 30:n joukkoon. Elina Nummenpää (75) jakaa 51. sijaa.

Tiia Koivisto (76) ja Karina Kukkonen (77) saavat kohentaa hieman otteitaan perjantaina edetäkseen kilpailun päätöskierrokselle.

Dimmockilla on kärjessä lyönnin etumatka Saksan Olivia Cowaniin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje