26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Clarke palasi voittajaksi

Darren Clarke nouti Mallorcalta uransa 13. voiton Euroopan kiertueella. © Getty Images

Darren Clarke (-6) saattoi huokaista sunnuntaina syvään helpotuksesta päästyään pitkästä aikaa voittajien kirjoihin Euroopan kiertueella. Hän käänsi yllättävien vaiheiden jälkeen Iberdrola Openin nimiinsä kierroksin 65-70-70-69. Tuulisen päätöspäivän todellinen surullisen hahmon ritari oli Chris Wood, jonka peli hyytyi sisääntulossa totaalisesti.

Ilmassa oli kolmen kierroksen jälkeen selviä merkkejä Woodin voiton puolesta. Ensimmäistä voittoaan ET:llä jahdannut britti johti kisaa neljällä lyönnillä, ja peli tuntui olleen hallinnassa.

Wood oli kisan kärjessä vielä finaalikierroksen sisääntulon alussa, mutta sitten iski virheiden tulva. Hän otti kolme puttia rei’illä 12 ja 13, ja löi avauksensa out of bounds 15:llä. Kun selvästi hermostunut Wood teki bogin vielä kahdella seuraavalla reiällä, ei Mallorcan kisan voittajasta ollut epäselvyyttä.

Clarke korjasi potin sunnuntaina kokemuksellaan. Vaikka hän teki 11:llä tuplabogin lyötyään pallon vesiesteeseen, ei pohjoisirlantilaisen tilannevaistoa häirinnyt mikään. Birdiet sisääntulon puolivälissä olivat Clarken voiton kannalta viimeinen niitti: hän pelasi reiät 12-15 Woodia viisi lyöntiä paremmin, ja peli oli taputeltu.

Clarken ja yhä ilman voittoa ET:llä olevan Woodin lopulliseksi eroksi jäi kolme lyöntiä. Britin kanssa kakkossijan jakoi maanmies DavidLynn. Skotlannin Alastair Forsyth (-2) oli neljäs.

Clarken edellisestä voitosta ET:llä (KLM Open) ehti vierähtää jo lähes kolme vuotta. Mallorcan turnaus nosti 42-vuotiaan pelaajan ykköstilojen määrän Euroopan kiertueella 13:een.

Hän vietti ET:n edellisen kisan voittajan Thomas Aikenin tavoin pitkän loman Bahamalla ennen tämän viikon turnausta. Akkujen lataus toi Clarkelle rutkasti lisää puhtia pitkään lähes tyhjänä olleeseen energiavarastoon.

”Minulla oli lomalla todella hauskaa ja rentouduin kunnolla. Sillä oli vaikutusta peliini”, Clarke sanoi. ”Joskus täytyy ottaa askel taaksepäin ja katsoa asioita eri näkökulmasta. Näin toimin Bahamalla.”

Vieläkään

Vieläkään ei ollut Chris Woodin voiton aika ET:llä. &copy Getty Images

Suomalaisille Iberdrola Openin finaalikierros ei tuonut ilonaiheita. Maan ykköspelaajalta Mikko Iloselta odotettiin sunnuntaina venymistä, mutta hänen tuloksensa 80 lyöntiä oli kolmikon heikoin esitys. Ilosen lopputulos +13 riitti kisassa 55. sijaan.

”Lyönti ei ollut terävimmillään. Kun kenttä oli vielä hieman ”tricky”, ja tuuli kovaa,niin vaikeuksiahan siitä tulee. Tämä reissu kuitenkin kannatti kauden seuraavia kisoja varten. Nyt tiedän tarkemmin, mihin keskittyä alkavan viikon treeneissä”, Ilonen sanoi.

Paljon paremmin eivät onnistuneet sunnuntaina myöskään muut suomalaiset Roope Kakko (78) ja MikkoKorhonen (79). He löivät lopputuloksissa Ilosen lyönnillä sijoittuen jaetulle 51. sijalle.

Euroopan kiertue jatkuu ensi torstaina Andalusiassa. Tuolloin saa vuoronsa palkintoarvoltaan 3,4 miljoonan euron Volvo World Match Play Championship.

Darren Clarke pähkinänkuoressa:

Ikä: 42 Syntymäpaikka: Dungannon, Pohjois-Irlanti Asuinpaikka: Portrush, Pohjois-Irlanti Pituus: 189 cm Paino: 89 kg Perhe: lapset Tyrone (1998) ja Conor (2000). Jäi leskeksi vuonna 2006. Harrastukset: Elokuvat, lukeminen, autot, kalastus ja Liverpool FC Ammattilaiseksi: Vuonna 1990 Voitot ET:llä: 13

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje