16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Christian Cévaer Euroopan Tourille

Cevaer pokaali Finnish Masters 2000

Finnish Masters oli Challenge Tourin 16:s kilpailu. Kahdeksan on vielä jäljellä ennen Kuubassa pelattavaa finaalia. Varmasti ikuinen Suomen ystävä, ainoat voittonsa Volvo Finnish Openista (1998) ja Finnish Mastersista saavuttanut Christian Cévaer palkinnot sylissään. Christian Cévaer nousi rahalistan kolmanneksi yli 42.000 euron ansioillaan. Paikka 15:n joukossa saattaa säilyä näilläkin tienesteillä, lähes varmaa on ,että ranskalainen saa kolmannen mahdollisuutensa Tourilla ensivuonna. -Olen tehnyt hirmuisesti työtä svingini eteen. Tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Viimevuosi Tourilla oli huono, nyt on sujunut. Golfmaailma ammattilaisten puolella on hyvin raaka, se on jatkuvaa taistelua pelipaikoista Tourilla ansioiden mukaan. Aloitin tämän kauden huonolla kategorialla, nyt voin rauhallisin mielin jo tehdä pelisuunnitelmia ja varauksia, Cévaer ioitsee. Uudessa Caledoniassa syntynyt ja edelleen talvensa asuva 30-vuotias otti tavoitteekseen finaalikierroksella ennätyksensä 15 alle rikkomisen. Se rikkoutuikin, kaksi viimeistä kierrosta 64-64 ovat tuloksen puolesta aivan mahtavia. Cévaer osaa nimenomaan tehdä tulosta, lähipeli ja tilanteiden luku ovat huipputasoa. Hän opiskeli Stanfordissa, samaan aikaan golflinjalla lukivat myös Notah Begay III sekä Casey Martin. Aiempiin opiskelijoihin kuului Tom Watson, myöhempiin Tiger Woods. -Watson on aina ollut suosikkini. Ehkä hänenkin esimerkistään johtuen vaihdoin pääaineekseni vuoden jälkeen psykologian, Cévaer tunnustaa. Uran mukavimpiin muistoihin kuuluvat amatöörien MM-kisat 1992 jolloin Ranska oli yllättäen kolmas. Cévaer nousi henkilökohtaisen kisan kolmoseksi. -Voitin ammattilaiseksi siirryttyäni ensimmäisen kisani 1994. Tuonjälkeen ainoat voittoni ovatkin täältä Suomesta. Molempina kertoina vielä jalkapallojoukkueemme on voittanut tittelin samana vuonna, Espoossa 1998 vieläpä samana päivänä, Cévaer muistuttaa. -Meillä oli kentällä erittäin mukavaa, Pehr Magnebrantin suoritukset innostivat minua, halusinkin kisasta tulevan meidän kahden välinen taisto. Pehr Magnebrant saavutti vuoden parhaansa ja nousi rahalistalla 16:ksi. Tällä hetkellä ruotsalaisista vain Henrik Stenson on pääsemässä ET:lle Challenge Tourin kautta. Suomalaisista listalla Mika Piltz löytyy viikonlopun jälkeen sijalta 91:s, Pauli Hughes on pudonnut jo sijalle 142:s.

Challenge Tourin rahalista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje