16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Cheyenne Woods piti pintansa Australian Ladies Mastersissa

Cheyenne Woods yllätti kovatasoisen kilpailijakaartin Cold Coastilla. Kuva: All Over Press

Yhdysvaltain Cheyenne Woods juhli sunnuntaina Australian Kultarannikolla pelatun LET-turnauksen voittoa. Woods jätti kisassa toiseksi sijoittuneen Minjee Leen kahden lyönnin päähän. 17-vuotias Lee on Australian hallitseva amatöörimestari.

Woods ja Lee löivät päätöspäivänä saman tuloksen 69 lyöntiä. Woodsin kierros sisälsi viisi birdietä ja yhden bogin. Voiton kannalta ratkaisevimmaksi reiäksi osoittautui 15, jossa Woods teki päivän neljännen birdiensä.

Voittaja pelasi sunnuntain kierroksen kärkiryhmässä Leen ja 54 reiän jälkeen toisena olleen Stacy Bregmanin (-12) kanssa. Eteläafrikkalainen pelasi tuloksen 72, ja hän jakoi kisassa kolmatta sijaa Ruotsin Camilla Lennarthin kanssa.

”Tämä on mahtava saavutus. Olen todella ylpeä siitä, kuinka pelasin nämä neljä päivää”, Woods sanoi.

Phoenixissä asuva 23-vuotias Cheyenne on Tiger Woodsin velipuolen Earl Dennison Woods Jr:n tytär. Golf Channel -kanava päätti televisioida päätöskierroksen kaksi viimeistä tuntia suorana lähetyksenä, kilpailun USA:ssa saavuttaman suuren mediahuomion vuoksi.

Vuonna 2012 ammattilaiseksi ryhtynyt Cheyenne Woods osallistuu ensi viikolla pelattavaan LET:n ja LPGA Tourin yhteisturnaukseen Women’s Australian Openiin. Suomalaisista Minea Blomqvist-Kakko on osallistujaluettelossa 10. varasijalla.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)