26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Charley Hoffman omilla luvuillaan Mastersissa

Vain Hoffman (65) ja William McGirt (69) onnistuivat pelaamaan Augusta Nationalin alle 70:n lyönnin torstaina. Dustin Johnson jättäytyi pois kisasta todettuaan jo rangella lyömisen tuskaiseksi.

Neljättä Mastersiaan pelaava Charley Hoffman pisti tuulemaan iltapäiväkierroksellaan vaisun alun jälkeen. Hän pelasi 13 viimeistä reikäänsä kahdeksan alle, teki kierroksellaan yhdeksän birdietä ja karkasi neljän lyönnin johtoon.

Viheriöosumia hänelle tuli 14, joka oli reilusti päivän keskiarvon yläpuolella. Väyliin (7/14) nykyään Las Vegasissa majaa pitävä Hoffman osui Augustan leveillä väylillä vain kohtuullisesti .

Hän teki birdiet kaikilla Augustan par-kolmosilla. Olosuhteet olivat hyvin hankalat. 80-luvun alusta kisassa pelannut Fred Couples totesi, että hän ei koskaan aiemmin ole pelannut kenttää näin vaikeana.

Hoffmanin tulos oli lähes kymmenen lyöntiä parempi kuin koko pelaajakatraan keskiarvo (74,978)

Hoffman oli amatöörivuosinaan melkoinen tähti Kaliforniassa, hän selvitti mm. karsintojen kautta itsensä kolme kertaa San Diegossa Torrey Pinesin kentällä pelattavaan PGA Tourin kisaan.

Ammattilaiseksi siirtymisen jälkeen (2000) hän pelasi kuuden kauden ajan minitoureilla ennen uran käynnistymistä PGA Tourilla. Vuosina 2007-2016 voittoja on tullut neljä, menestys majoreissa on antanut odottaa itseään.

Pitkästä takatukastaan aiemmin kuuluisaksi tullut Hoffman on pelannut 22 majoria, vuoden 2015 Mastersin yhdeksäs sija on ainoa top 10-sijoitus. Tuolloin hän oli ennen viikonlopun pelejä toisena tuloksin 67-68,  ote kuitenkin hiipui loppua kohden.

”Yritän ottaa tuon kisan hyvistä hetkistä talteen hyvät muistot. Avauskierros oli minulle nyt unelmien täyttymys. Ei ole välttämättä helppoa mennä nukkumaan tämän johdon kanssa. Seuraavat kolme päivää ovat minulle iso haaste”, Hoffman purki tuntojaan.

Hoffmaniakin pidempään minitoureilla itseään kehittänyt William McGirt (69) voitti edellisvuonna Jack Nicklauksen Memorialin ja sai kutsun kisaan.

Kolmannelta sijalta löytyy Lee Westwood (70). Vain 11 pelaajaa kiersi alle parin joka Augustassa on 72.

Matthew Fitzpatrick ja Jordan Spieth kirittävät toisiaan myös perjantain kierroksella.Getty Images)

Eurooppalaisista parhaissa asemissa Westwoodin lisäksi ovat tuloksen 71 tehneet Andy Sullivan, Sergio Garcia, Matthew Fitzpatrick sekä Justin Rose.

Avausten tarkkuudessa viimeiseksi jäänyt Rory McIlroy nousi vaikean alun jälkeen tulokseen 72. Thomas Pieters päätyi samaan tulokseen toista reittiä. Hän oli kymmenen reiän jälkeen viisi alle.

Päivän suurimpia pettymyksiä olivat 15:lla kaksi palloaan vesiesteeseen uittanut Jordan Spieth (75), Hideki Matsuyama (76), Jimmy Walker (76) sekä Henrik Stenson (77).

Huomioiden heikoin tulostason näilläkin on vielä mahdollisuutensa. Paineet kohdistuvat perjantaina ja tulevina päivinä Charley Hoffmaniin, jonka hurja tulos on lähtökohtaisesti mittatikku takaa-ajajille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje