16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Finaalikierroksen virhesuma haihdutti Aleksi Myllymäen EM-mitalihaaveet

Hyvin alkanut taistelu katkesi lauantaina 12. reiän tuplabogiin.

Kolmannen kierroksen jälkeen hienosti mitalikamppailuun Hollannin Haagissa pelatussa miesten henkilökohtaisessa EM-turnauksessa kiilannut Aleksi Myllymäki ei pystynyt parhaaseensa kisan tärkeimmillä hetkillä.

Kahdella birdiellä päätöskierroksen aloittanut Nokia River Golfin pelaaja hivuttautui kilpailussa jo aivan kärjen tuntumaan, mutta jatkossa ote pääsi hiipumaan.

Hankalin vaihe osui kierroksen viimeiselle kolmannekselle, jonka Myllymäki pelasi neljä yli. Viisi birdieä, kuusi bogia ja yhden tuplabogin sisältänyt 75 lyönnin kierros pudotti hänet lopputulokseen 287 (-1), millä heltisi 21. sija.

Toinen jatkokierroksille selviytynyt suomalainen, Rasmus Karlsson (+4), oli 44:s.

Santeri Lehesmaa, Sami Välimäki ja Casper Simberg karsiutuivat.

Euroopan mestaruuden voitti Tanskan Nicolai Hojgaard (-7). Irlannin Robin Dawson, Hollannin Jerry Ji, Englannin Mitch Waite ja Norjan amatööritähti Viktor Hovland (-6) jakoivat kakkossijan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje