16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - European Tour - Kilpagolf

Lindell käynnisti hyvin CT:n finaalin – Kaske hankaluuksissa Joburg Openissa

Oliver Lindellin kierroksella oli torstaina tavallista vähemmän tapahtumia. Kuva: Getty Images

Oliver Lindell teki tasapainoisella kierroksellaan vain yhden bogin.

Oliver Lindell sai kelpo alun Mallorcalla T-Golf & Country Clubilla käynnistyneessä haastajakiertueen päätösturnauksessa. Lindell pelasi kisan ensimmäisellä kierroksella tuloksen 70 (-1), jolla hän jakaa 18. sijaa.

Kahden lyönnin päässä kahdeksatta sijaa jakavista pelaajista oleva Lindell teki päivän ainoaksi jääneen bogin viidennellä reiällä, jonka hän kuittasi seiskalla tulleella birdiellä. Tämän jälkeen parista poikenneita reikätuloksia saatiin odotella aivan kierroksen loppuun, missä Lindell teki toisen birdiensä.

Lindellin kierros oli normaalista kaavastaan poiketen tavallista ”rauhallisempi”.

”Nyt on pakko sanoa, että vaikka yleensä on paljon tapahtumia, niin tänään ne olivat aika vähissä. Kaksi griinimissiä tuli (ei osunut kahdella väylällä lähestymisellään viheriöön) ja niistä selvittiin virheettömästi. Lisäksi tilastoin yhden kolmen putin bogin ja molemmat birdiet olivat tap-inejä (laittoi reiän vierestä putit sisään)”, hän sanoi.

”Paljon oli paikkoja, mutta griinien luku oli kyllä todella haastavaa. Huomenna on uusi päivä.”

Ainoana suomalaisena 45 osallistujan Challenge Tour Finaliin yltänyt Lindell on neljä lyöntiä turnauksen kärkikolmikkoa Englannin Richard Mansellia, Espanjan Santiago Tarriota ja Ruotsin Björn Hellgreniä (66/-5) perässä.

Challenge Tourin finaalikilpailussa ei ole karsintaa, vaan kaikki kilpailijat pelaavat neljä kierrosta.

Kaskella virheiden sävyttämä aloitus Johannesburgin ET-kilpailussa

Vasta alkuviikolla varmistuksen paikastaan Joburg Openissa saanut Janne Kaske sortui Randpark Golf Clubilla käynnistyneen turnauksen avauspäivänä lukuisiin virheisiin. Kaske onnistui tekemään 74 (+3) lyönnin kierroksella neljä birdieä, mutta vastapainoksi hänelle kirjattiin peräti seitsemän bogia. Näistä kolme syntyi yhtä soittoa kierroksen loppuun.

Sijaa 129 jakavalla Kaskella on matkaa neljä lyöntiä ennustetun cut-rajan yläpuolelle.

Joburg Openin kärjessä paineltiin lujaa heti ensimmäisellä kierroksella. Tuloksen 63 (-8) pelanneilla eteläafrikkalaisilla Wilco Nienaberilla ja Shaun Norrisilla on lyönnin etumatka kolmatta sijaa jakaviin USA:n Johannes Veermaniin ja Kanadan Aaron Cockerilliin.

Tanskan Joachim B. Hansen jakaa tuloksellaan 66 (-5) parhaana pohjoismaalaisena 10. sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje