16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Tapio Pulkkasen nousu jatkui Foshanissa

Pulkkanen parsi päätöspäivänä hyvän tuloksen alun ongelmista huolimatta. Oliver Lindell ei saanut peliään kulkemaan jatkokierroksilla.

Tapio Pulkkanen (-2) pelasi nousujohteisesti Foshan Cityssä Kiinassa käydyssä Challenge Tourin kilpailussa. Hän oli avauskierroksen jälkeen turnauksen ennustetun cut-rajan alapuolella, mutta kohenteli sen jälkeen sijoitustaan päivästä toiseen.

Pulkkanen oli ennen neljättä kierrosta sijalla 40, mutta venyi sunnuntaina tuloksen 70 myötä 26:nneksi.

Alku ei luvannut ”Hattu-Tapiolle” hyvää. Hän teki kolmannella reiällä tuplabogin, mutta taisteli heti perään kaksi birdieä. Pulkkanen päätti ulosmenon birdieen sivuten kisan parasta (35) reikien 1–9 tulostaan. Sisääntulossa saldo karttui vielä kahdella birdiellä ja yhdellä bogilla.

”Hyvä viimeinen kierros. Tänään oli vaikeimmat olosuhteet, mutta aika lailla joka osa-alueella paras päivä. Alun tupla piristi tunnelmaa kivasti”, Pulkkanen sanoi.

”Kisa oli ihan ok. Ei huippu, mutta tasaista tekemistä. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolle.”

Pulkkanen pääsi Foshanissa aitiopaikalta seuraamaan Ruotsin suurimpiin lupauksiin kuuluvan Marcus Kinhultin tekemistä.

”Marcus Kinhult on huipputyyppi, pienestä kylästä kotoisin oleva aika maanläheinen heppu. Hyvä, helponnäköinen svingi, ja muutenkin hyvä peli olemassa. Varmasti hyvä tulevaisuus edessä”, hän kehui jokaisella neljällä kisakierroksella samassa ryhmässä pelannutta nuorukaista.

ET:n kortin kaudeksi 2018 käytännössä jo aiemmin varmistanut Kinhult oli kilpailussa 41:s.

Oliver Lindellille (+12) kisan neljäs kierros oli todellista tervanjuontia. Lieneekö alkuviikolla käynnistyvä varusmiespalvelus häirinnyt keskittymistä, sillä porvoolainen päätti kilpailunsa tulokseen 80.

Vain yhden birdien sunnuntaina tehneelle Lindellille kirjattiin viisi bogia ja kaksi peräkkäistä ulosmenossa tullutta tuplabogia.

”Ei vaan millään lähtenyt. Lipun paikat vaikeissa paikoissa lisäsi epäonnistumisen mahdollisuutta. Jos tulit väärään paikkaan griinille, oli kyllä tosi vaikea päästä lähelle. Kun putitkaan eivät onnistuneet, niin ei voinut mitään”, sijalle 63 jäänyt Lindell sanoi.

Foshan Openin voitti ylivoimaisesti Oliver Farr (-18). Tällä saavutuksella ”sarjanousun” varmistanut walesilainen jätti toiseksi sijoittuneen Saksan Sebastian Heiselen viiden lyönnin päähän.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje