Tapio Pulkkanen: ”Tuntuu pahalta, mutta elämä jatkuu” - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Tapio Pulkkanen: ”Tuntuu pahalta, mutta elämä jatkuu”

Pulkkasen jäätävä bogiton putki katkesi finaalikierroksen lopussa maksaen Genevessä kovan sijoituksen.

Challenge Tourin rankingin kärkipäässä koko kauden pysytellyt Tapio Pulkkanen  (-11) sijoittui lauantaina päättyneessä Rolex Trophyssä  jaetulle 11. tilalle. Hänen sijoituksensa olisi voinut olla huomattavasti parempikin, mutta kolmannen kierroksen lopussa tulleet pienet epäonnistumiset pudottivat Kymen Golfin kasvatin niukasti top 10:n ulkopuolelle.

Kymmenenneltä tiiltä lauantaina startannut Pulkkanen oli kierrostaan 15 reiän jälkeen viisi alle, kunnes teki peräkkäiset bogin ja tuplabogin kahdella seuraavalla. Kierros päättyi pariin, ja näin hänen tuloksekseen kirjattiin 70.

”Virheettömiä par-vitosia kahdella päälle kolme ensimmäistä. Muuten huippupäivä, mutta loppu jäi syömään miestä. Wedge aika lailla tekemättömään paikkaan, ja tupla korttiin. Tuntuu pahalta, mutta elämä jatkuu”, Pulkkanen sanoi.

”Hattu-Tapio” ehti käydä parhaassa nosteessaan jo viiden joukossa, tuolloin hänellä oli matkaa kärkeen vain kolme lyöntiä. Finaalikierroksen päätteksi ero tasatuloksen pelanneisiin Espanjan Pedro Orioliin ja Ranskan Adrien Saddieriin (-17) pääsi kaksinkertaistumaan. Oriol veti lopulta pidemmän korren ensimmäisellä uusintareiällä tekemällään parilla.

Espanjan Scott Fernandez ja Italian Lorenzo Gagli (-16) jakoivat kolmannen sijan.

Ruotsin Mikael Lundberg (-15) mahtui hänkin − parhaana pohjoismaalaisena − Golf Club de Geneven kentällä pelatussa kilpailussa viiden joukkoon.

Kärjessä kolme päivää keikkuneelle Borja Virtolle (-9) päivä oli synkkä. Viisi bogia ja kaksi tuplaa sisältänyt 79 lyönnin kierros romahdutti espanjalaisen sijalle 17.

Pulkkanen menetti Sveitsissä yhden pykälän Road to Oman -listalla, jolla hän on nyt seitsemäntenä, 70 485 pisteellään. Listan kärjessä jatkaa Englannin Aaron Rai, joka tosin kauden kolmella CT-voitollaan on jo vaihtanut ”sarjaporrasta” ylemmäs. Kauden päätteeksi listan 15 parasta kuittaa kortin Euroopan kiertueelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje