26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Tapio Pulkkanen nousi top 10:een Rolex Trophyssä

Road to Oman -listan viitonen on pelannut Genevessä 41 reikää putkeen ilman bogeja.

Tapio Pulkkanen (-9) pelasi Challenge Tourin ohjelmaan kuuluvan Rolex Trophyn kolmannella kierroksella toisen peräkkäisen 68 lyönnin tuloksen.

Hän ei tehnyt perjantaina torstain kierroksen tapaan yhtään paria huonompaa reikätulosta, ja venytti samalla bogittoman jakson jo 41 reiän pituiseksi.

Pulkkanen aloitti molemmat kenttäpuoliskot birdiellä, joita syntyi kaksi lisää vielä Golf Club de Geneven kentän 13. ja 15. reiällä.

”Aika samantyylinen päivä kuin edellinenkin. Paikkoja oli vielä parempaan, mutta toisaalta oli hyviä par-pelastuksia myös”, Pulkkanen sanoi.

Tommi Nousiaisen valmennettava nousi ennen finaalikierrosta jaetulle kymmenennelle tilalle muun muassa Julien Guerrierin (ranking 3.) ja Ryan Evansin (ranking 4.) kanssa.

”Huomenna putteri kuumaksi, niin eiköhän sieltä irtoa hyvä sijoitus”, hän totesi.

42 pelaajan Rolex Trophyn kärkipaikalla jatkaa Borja Virto (-16). Challenge Tourin historian nuorin voittaja, Saksan Dominic Foos, 19, jakaa kisan kakkostilaa Ranskan Adrien Saddierin kanssa. He ovat espanjalaista kaksi lyöntiä jäljessä.

Ruotsin Mikael Lundberg (-13) pysyttelee parhaana pohjoismaalaisena sijalla neljä.

Seitsemän lyöntiä kärjestä oleva Pulkkanen starttaa Geneven turnauksen neljännelle kierrokselle kello 13.20 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje