16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Tapio Pulkkanen ja Roope Kakko jatkokierroksille Ranskassa

Kaksikolla on Challenge Tourin kisassa matkaa top 5:een vain 3–4 lyöntiä.

Tapio Pulkkanen pelasi Challenge Tourin ohjelmaan kuuluvan Lumbres’n turnauksen toisella kierroksella toistamiseen tuloksen 71. Kokonaistilanteessa par oleva ”Hattu-Tapsa” jakaa kilpailun puolivälissä 30. sijaa.

Pulkkanen teki perjantain kierroksella neljä birdieä ja neljä bogia. Paras vaihe osui reikien 14–16 jaksoon, jossa hän teki kolmen birdien suoran.

Kaiken kaikkiaan aika erikoisia lyöntejä tulee vastaan.

Erot kärkeen ovat varsin kohtuulliset, sillä Pulkkanen on paalupaikkaa jakavia Belgian Christopher Mivisiä ja Ranskan Thomas Linardia kuusi lyöntiä jäljessä. Matkaa viidettä sijaa jakaviin pelaajiin on vain puolet tästä.

”Hyvää taistelua ollut kaksi päivää. Tänään sain juonesta kiinni takaysillä, kun tein kolmen birdien junan. Vaikea on kentällä tehdä birkkuja, kun väylät ovat niin kaltevia. että pallot valuvat raffiin ja sieltä kontrolli on melko haastavaa”, Pulkkanen sanoi.

”Kaiken kaikkiaan aika paljon erikoisia lyöntejä tulee vastaan, mikä testaa taitoa ja kärsivällisyyttä. Innolla viikonloppuun.”

Lyönnin päässä Pulkkasesta oleva Roope Kakko (+1) jakaa 40. sijaa. Kaikki kolme birdieään ulosmenossa tehnyt espoolainen oli kierrostaan yhdeksän reiän jälkeen kaksi alle, mutta takaysi (+3) sujui vaatimattomammin. Kakon toisen kierroksen tulos oli 72.

Viime viikolla Belgiassa kunnostautuneen Kalle Samoojan (73–76/+7) tuloksessa oli karsintarajan selvittämistä ajatellen viisi lyöntiä liikaa.

Hauts de France Golf Openin top 10:ssä ei ole yhtään pohjoismaalaista, Tanskan Mark Flindt Haastrup ja Ruotsin Marcus Kinhult jakavat parhaina 21. sijaa tilanteessa yksi alle.

Väisänen seitsemäs Ecco Tourilla

Linus Väisänen (-5) sijoittui parhaana suomalaisena jaetulle seitsemännelle tilalle Tanskan Langesøssa päättyneessä Tinderbox Charity Classic -turnauksessa. Väisänen avasi turnauksen tuloksella 66 ja pelasi kaksi jälkimmäistä kierrosta tuloksin 71−71.

Lauri Ruuska (-2) oli 19:s ja Simo Haavisto (par) 27:s. Miro Veijalainen (+7) 53:s oli neljäs finaalikierrokselle selviytynyt suomalainen.

Turnauksen voitti ylivoimaisesti Nordic Liigan rankingykkönen Christopher Feldborg Nielsen (-14). Islannin Haraldur Magnus hävisi ruotsalaiselle viidellä lyönnillä. Norjan Vetle Marøy (-8) sijoittui kolmanneksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje